Tarkka-ampujan naamioituminen airsoftissa
"Ghillie-puku on tarkka-ampujan muotoja rikkova ja hänet täten tehokkaasti naamioiva puku, joka on useimmiten tehty sitomalla värjätystä juutista revittyjä naruja sekä liuskoja maastopukuun. Tämä tekniikka mahdollistaa erittäin hyvin oikeita varjoja luovan kokonaisuuden, joka on tehokas uskottelemaan viholliselle sotilaan olevan ainoastaan normaali luonnon muodostama mätäs, tai parhaimmillaan vain osa peltoa tai muuta vastaavaa aluetta."-Tarkka-ampujan käsikirja 2003
Ghillie on tarkka-ampujan naamiointiasu, jonka tehokkuus pohjautuu sen kykyyn luoda uskottavia varjoja sekä rikkoa ihmisen muotoja ja näin pidentää sitä aikaa, joka vastustajan aivoilta kestää pelaajan tunnistamisessa. Tämä tarkoittaa selkokielellä siis sitä, että ghillie parantaa pelaajan naamiointia merkittävästi, antaen hänelle enemmän aikaa tähtäämiseen ja muuhun vastustajan eliminoimiseen tähtäävään toimintaan.
Ghillien kerrotaan syntyneen Skotlannissa 1900-luvulla, jossa sikäläiset riistanvartijat halusivat vähentää salametsästystä maillansa ja väijyivät salametsästäjiä peltojen laitamilla ghillie-puku päällänsä, toivoen saavansa salametsästäjän kiinni itse teossa. Sodassa on ghillie-pukuja käytetty jo ensimmäisessä isossa rähinässä, tällöin tosin erittäin pienissä määrin, johtuen sotilaiden, eritoten tarkka-ampujien, haluttomuudesta sulautua maastoon. Ensimmäinen tunnettu ghillieitä käyttävä sotilasyksikkö oli British Lovat Scouts' Snipers (luutnantti Lovatin perustamat "Britannian tiedustelijat & tarkka-ampujat", perustettu n. vuonna 1899). Nykyään ghillieitä käyttävät käytännössä jokaisen maan armeijan tarkka-ampujat osana normaalia tappeluvarustustaan. Suomessa jokainen tarkka-ampujaksi armeijassa kouluttautuva sotilas tulee jossain vaiheessa koulutustaan tekemään "tarkka-ampujan naamiointiasun" eli ghillien.
Ghillieitä näkee pelikentillä monissa, monissa muodoissa. Yksinkertaisin on nk. "naamioarvoltaan paranneltu maastopuku", johon on lisäilty värjättyjä juutinpalasia, naamioverkkoa ja luonnonmateriaaleja paremmin muotoja rikkovan ominaisuuden toivossa. Nämä puvut ovat ensimmäinen aste parantaa normaalin maastopuvun tehoa. Monesti näkee ghillieksi kutsuttavan myös näitä viritelmiä, joissa on maastopuvun / tetsareiden / vastaavan päälle levitetty naamioverkkoa iso palanen ikään kuin viitaksi, jonka tarkoituksena on sitten naamioida pelaaja. Kutsun näitä pukuja naamiopuvuiksi. Tämä tyyli on jo kohtuullisen hyvä naamioarvoltaan, mikäli siihen on ympätty luonnosta poimittuja kasveja & muuta vihreää (kurkkuja, salaatinlehtiä). Raskainta tyyppiä ghillie-puvuissa parhaiten ja yleisimmin edustaa yleensä takin ja housut sisältävä maastopuku, johon on ommeltu kiinni naamioverkkoa tai vastaavaa kohtuullisen isot silmät (>3cm) omaavaa verkkoa, johon on kiinnitetty sitomalla tai punomalla värjättyä ja värjäämätöntä juuttia naruina tai juuttikankaasta leikattuina liuskoina.
Tässä artikkelissa tulen käsittelemään kaksi erilaista tapaa tehdä oma ghillie / naamioasu. Nämä ovat: NVA:n käyttämän Strichtarn-maastopuvun päälle ommeltuun naamioverkkoon sidotuista värjätyistä juuttiliuskoista ja -naruista rakennettu raskas ghillie sekä Saksan armeijan (Bundeswehrin) nykyään käyttämän Flecktarn-maastopuvun päälle rakennettu kevyempi naamiopuku. Näiden lisäksi käsittelen myös aseen, varusteiden ja paljaan ihon naamioimista erilaisin metodein, naamioitumista talvella sekä tarkka-ampujan kantotarpeita.
Jo tässä vaiheessa varoitan teitä - ghillien rakentaminen ei ole mikään yhden illan juttu, vaan se pyytää aikaa ja rahaa valmistuakseen. Älkää siis syöksykö tekemään omaa ghillietänne heti tämän artikkelin lukemisen jälkeen, ellette tiedä jaksavanne rakentaa sitä loppuun asti, paha mieli siitä vaan tulee jos joutuu hylkäämään hieman aloitetun projektin kaappiin ja myöntämään tuhlanneensa rahaa siihen. Käyttäkää mieluummin hieman aikaa koko projektin pohtimiseen ja varsinkin sen seikan miettimiseen, että onko teissä ylipäätänsä semmoisen pelaajan ainesta, joka haluaa kirmata pitkin pelikenttiä röllipuku päällä, eläytyen tarkka-ampujan rooliin. Tällä en siis tarkoita sitä, ettettekö saisi tehdä ghillietä vain koriste-esineeksi tai harrastaa sen kanssa jonkun muunkin kuin tarkka-ampujan roolia, vaan sitä että teidän kannattaisi miettiä kevyempiä vaihtoehtoja (pelkkä ghillie-takki, -lakki tai vaikka vain muutama oksa boonie-hatussa) tarpeellisen naamioitumisasteen saavuttamiseksi. Kokemuksesta voin kertoa ghillien kanssa pelaamisen vaativan paikka paikoin suurta kärsivällisyyttä ja jopa kuntoa, sillä se monessa tilanteessa toimii hidasteena juoksemiselle ja ylimääräisenä painona.
Nämä ohjeet ovat syntyneet jokaisen ghillien rakentelun aikana sekä jälkeen tehtyjen muistiinpanojen avulla. Ohjeet yrittävät olla mahdollisimman täydellisiä, mutta jos jokin jäi tämän artikkelin lukemisen jälkeen vielä ohjeista askarruttamaan, niin suuntaa selaimesi keskustelulaudalle. Kuvia ensimmäisen ghillien rakentelusta ei valitettavasti ole saatavilla, mutta yritän kuvailla eri vaiheita mahdollisimman tarkasti ohjeissani. Esitän ohjeeni helposti ymmärrettävinä ja seurattavina 1-2-3-ohjeina. Paras ghillie on satunnaisesti rakenneltu ghillie, eli semmoinen, johon on esimerkiksi sidottu eripituisia ja -sävyisiä lankoja. Valitse ghilliesi värit ja värisävyt pelipaikkaasi sopiviksi.
Tämän ghillien rakentaminen alkoi vuoden 2004 keväällä, kun koekäytin kaverini ghillie-pukua, joka oli rakennettu juuri strichtarn-kuvioidun maastopuvun päälle. Koin heti ensimmäisellä käyttökerralla puvun leikkauksen olevan täydellinen ghillien rakentamista varten, joten hankin maastopuvun sekä naamioverkkoa aina tutusta ja turvallisesta Varustelekasta.
Ensimmäinen ghillien rakentamiseen kuuluva etappi oli naamioverkon paloitteleminen oikean kokoisiin osiin. Päätin jo heti rakentamisen alkuvaiheessa, että tulevasta puvusta tulisi klassisen mallinen puku, joka on suunniteltu makuulla olevan käyttäjän naamioimiseksi. Jätin siis puvusta rinnan, vatsan, housujen etupuolen ja käsivarsien toisen sivustan täysin avoimeksi ja ilman naamiointia. Avoimeksi jäi myös takamus siltä kohdin, mihin takki yltää - tämä estää ikävät profiilin kohoamiset perseen kohdalla. Jätin siis paljaaksi kaikki ne osat puvusta, jotka ryömiessä koskevat maankamaraan. Naamioverkon paloittelu oli helppoa muutaman lisäkäden kanssa, jotka pistelivät hakaneuloilla naamioverkon oikeisiin strategisiin kohtiin kiinni. Näitä kohtia olivat noin 2 cm puvun etupuolella olevat kohdat sivusaumasta, hihojen sivusaumoista, lahkeiden sivusaumoista sekä haarovälistä. Verkon kiinnitin pukuun ompelemalla sen karhunlanka-ompelein. Leikkasin naamioverkosta myös hupun, jonka kiinnitin takkiin juuttinaruin. Myöhemmässä vaiheessa totesin kiinnitysten kaipaavan vielä lisävahvistusta, joten liimasin ne vielä kenkäliimalla (tujua kamaa) kiinni. Kenkäliima esti mukavasti ompeleita purkautumasta sekä lujitti liitoksia huomattavasti.
|
| Pekka "Zeane" Holopainen (vas.) ja Samu "Kafee" Sinervo SUAS:n Viron peleissä. |
|
| Valmis ghillie. |
|
| Allekirjoittanut valmiin ghilliensä kanssa TurkuSoftin "RuskaRäiske '04" -skenaariossa. |
Toisena kohtana ghillieni rakentamisessa pidän juuttikankaan valitsemista, paloittelua pienempiin osiin sekä värjäämistä. Juuttikangasta ostin pukuani varten kolmessa erässä, ensimmäisen paketin ostin Malmin Eurokankaasta. Malmin Eurokankaasta ostamani juutti oli punottu ohuista langoista sekä oli viimeistelemätöntä, eli siinä ei siis ollut sivuilla vahvikkeita, jotka estävät kangasta purkautumasta. Tätä kangasta ostin yhden neliömetrin. Toisen kasan ostin myöskin samaisesta Eurokankaasta - joka tosin oli ehtinyt ostosten välissä jo vaihtaa toimitilaansa Kirkonkyläntien varteen. Kangas oli tällä kertaa punottu paksummista langoista sekä se oli viimeisteltyä, kangasta tarttui mukaan 2,5 m². Kolmannen ostoksen tein Helsingin Sanomatalossa (rautatieaseman vieressä) asuvasta Eurokankaasta. Kangas oli viimeisteltyä ja punottu erittäin ohuista langoista, tätä kangasta ostin yhteensä neljä neliömetriä.
Kankaasta paloittelin n. 30% pieniksi suikaleiksi, joiden tarkoitus on tehdä ghilliestä kuohkeampi sekä antaa sille jokin outo ominaisuus, joka rikkoo muotoja lankoja suuremmassa määrin. Muun osan kankaasta purin yksittäisiin lankoihin. Juutin purkaminen on helppoa ja kivaa, mutta pölypitoista hommaa, joten suosittelen purkamaan juutit ulkotiloissa - vaikka olenkin kuullut legendaa eräästä kovasta jannusta, joka purkaa juutit huoneessaan. Juuttikangasta on helppo purkaa, jos sen levittää maahan, poistaa reunoista pienet kaistaleet ja vetelee lankoja ulos kankaasta suoralla langan oman linjansa mukaisella vedolla.
Kankaiden värjäämistä varten ostin monia erilaisia värejä, lähestulkoon kaikki olivat Nitroxin pussivärejä, jotka oli tarkoitettu käsin värjäämiseen. Todettakoon tässä, että käsin värjäämällä saat itse katsottua kankaiden sopivan sävyn ja tuloksesta saa mukavan satunnaisen. Värisävyinä ostin neljää erilaista vihreää, yhden ruskean sekä yhden hieman punertavan ruskean. Yhdellä Nitroxin värjäyspaketilla saat värjättyä n. 250 grammaa kangasta (kuivapaino), olettaen että haluat paketin värilapun osoittaman värjäystuloksen.
Värjääminen on helppo prosessi ja pakettien mukana toimitetaan selkeät ohjeet sen suorittamiseen, mutta toistan ne vielä tässä kaikessa lyhykäisyydessään:
Kun värjäys oli suoritettu, otin kankaat pois värikylvystä ja erottelin ne toisistaan huuhdellen samalla niistä ylimääräiset värit pois kylmällä vedellä. Puristelin ylimääräisen veden pois kankaanpalasista ja langoista sekä asettelin ne kuivumaan.
Kun kankaat oli pilkottu ja värjätty, saatoin siirtyä takaisin suunnittelupöydälle. Suunnittelupöydällä päätin taas, että pukuun tulisi takkiin kiinnitetty huppu, jonka alla käyttäisin lippistä, johon olisi kiinnitetty naamioharso (kts. kohta 3), estämään juutteja sekä naamioharsoa tulemasta ikävästi silmien eteen.
Juutit oli nyt värjätty, pilkottu, paloiteltu ja pätkitty, sekä huppu oli tehty valmiiksi. Aloin sitomaan juuttinaruja sekä kaistaleita naamioverkkoon niin, että pujotin tukon naamioverkossa vaakatasossa olevan narun ympäri ja vedin juuttinipun keskivaiheen kyseisen narun kohdalle. Solmin tupon kiinni naamioverkkoon umpisolmulla. Näin yhdestä nipusta saa kaksi näkyvää nippua (helpottaa sitomisvaivaa). Tuppojen langat erottelin aina toisistaan niiden nippuuntumisen vähentämiseksi. Selkämykseen kiinnitetyt langat olivat noin 90 cm pitkiä, lahkeissa ne olivat 75 cm, hupussa 50 cm sekä hihoissa 60 cm. Langathan puolittuvat sitoessa, joten älä hämäänny mitoista. Kangasliuskoja sekä eripituisia lankoja sirottelin sinne tänne pukuun sattumanvaraisesti.
Viimeinen, mutta ei todellakaan vähäisin vaihe ghillien tekemisessä oli sen sävyttäminen spray-maalein. Liikuin siis pisteestä koti pisteeseen Biltema, josta ostin kolme spray-maalipurkkia (matta). Sävyiksi valitsin vaalean- ja tummanvihreän sekä sävykartan keskivaiheilta löytyvän ruskean. Levitin ghillien maahan sanomalehtien päälle ja maalasin ruskealla kulmasta kulmaan katkonaisina meneviä raitoja, saman tehden tummalla vihreällä niin, että tuloksena oli jonkin tason katkonainen ja erittäin suurisilmäinen "verkko". Lopuksi viimeistelin teoksen vaaleanvihreällä maalilla tursautellen sitä satunnaisesti ghillien eri kohtiin. Sävytystä jatketaan vielä pelipaikalla, kun tarvittavat kenttätestit on suoritettu. Huomatkaa, että maalauksen jälkeen ghilliestä tulee erittäin tulenarka, joten jättäkää sitten ne tulitikuilla leikkimiset muualle. Monet myös ovat ihmetelleet ghillien sävyttämistä spray-maaleihin suunnilleen näillä sanoilla: "siitähän tulee kiiltävä!", "sä haiset jannu". Asia ei ole näin, spray-maaleilla saatu pinta on mattapintainen eikä se kuivuttuaan haise kuin siivoushullun äidin nenään.
Viereisistä kuvista huomaa selvästi, kuinka ghilliet rakennetaan aina pelipaikkakohtaisesti, kyseinen puku on rakennettu Konalan metsiin ja kuvat on otettu Turun Pikisaaren pelipaikalta.
Ghillie oli näinollen "valmis".
 |
| Kevyen naamiopuvun valmistusmateriaalit: puku ja kahta erilaista naamioverkkoa. |
 |
| Puvun ja naamioverkon liitos, ommel ja liimaus. |
Ideana tätä naamioasua rakentamaan lähtiessä oli lähestyä koko ideaa tarkkailijan ja tiedustelijan näkökulmasta. Keveyttä ja liikkuvuutta yhdistettynä naamiointiin. Harvoin näitä saa samassa paketissa, koska naamioituminen on valintaa liikkuvuuden ja naamioarvon välillä. Juutista tehty ghillie palvelee todella hyvin peritarkoitustaan, kun taas maastopuvun kanssa on erittäin nopeaa ja vaivatonta liikkua.
Puku rakentuu kahdesta päämateriaalista, flecktarn-kuvioidusta maastopuvusta sekä naamioverkosta, joka on toiselta puolelta ruskeaa ja toiselta vihreää, joiden lisäksi puvussa on naamioarvoa parantamassa muutama pätkä muista projekteista yli jäänyttä maastoverkkoa sekä verkon puolesta paljon paikkoja luonnon tarjoaman naamioinnin lisäämiseksi. Näillä resursseilla puvusta pitäisi tulla odotusten mukainen - ainakin paperilla.
Projekti alkaa, flecktarn-puku ostetaan kaverihintaan Varustelekasta ja naamioverkko riistohintaan Kasvihuoneilmiöstä (10e/metri, eli n. 1,5 neliömetriä). Suunnitellessa päätetään, että parka-takkia tullaan käyttämään helmat taitettuna, eikä se siis ole mukana koko pituudeltaan. Naamioverkkoa jätetään roikkumaan pieni repale takin ja housun rajaa pehmentämään. Verkkoa kiinnitetään puvun selkäosaan, eli taas tehdään ryömimistä varten suunniteltu puku. Huppua käytetään naamioverkon kiinnittämisessä apuna, mutta verkkoa ei kiinnitetä myötäilemään hupun normaaleita muotoja, vaan verkosta tehdään eräänlainen teltta puvun hupun päälle. Housuihin naamioverkko kiinnitetään takamuksen keskivaiheilta aina lahkeen loppuun asti.
Naamioverkko leikataan osiksi, yksi selkään, yksi hartioihin, kaksi hihoiksi ja kaksi housujen lahkeisiin. Palat leikataan hieman ylisuuriksi, jotta verkko "lainehtelisi" käytössä. Ei siis leikata suoraan puvun muotoja mukailevia palasia. Osat ommellaan kiinni karhunlangalla, ja vahvistetaan liimalla (monet liimat käyvät, kysy kauppiaalta). Itse oikaisin ja pursotin liitoksia sekä ompeleita vahvistamaan vanhaa kunnon Erikeeperiä. Toisen kerroksen naamioverkkoa sidoin kiinni edelliseen erilaisella naamioverkolla, jota minulta jäi yli edellisestä ghilliestäni. Näin naamioverkot luovat satunnaisia kuvioita pelatessa, ja auttavat siten rikkomaan muotoja aina uniikilla tavalla.
Kun naamioverkko on kiinnitetty kunnolla kiinni pukuun, on puku käytännössä valmis. Itse lisäilin vielä loput naamioverkon palaset pukuun. Puku on kevyt käyttää, joten se pääsee oikeuksiinsa helposti tiedustelutehtävissä, joissa tarkoituksena on tiedustella vihollisen liikkeitä tai vastaavaa ilman, että itse tulee huomatuksi. Puvun kanssa on helppo liikkua nopeasti ja pysyä huomaamattomana pusikoissa. Luonnonmateriaalia reilusti lisäämällä puvusta saa jo raskaan ghillien veroisen naamiointipuvun, ehkä jopa paremman.
 |
| Talvinaamiointi SA-INT-malliin. Kuvasta kiitos Imso. |
Talvella maan päällä on airsoft-käyttöön paljon vähemmän suojaa kuin kesäisin. Ei ole ihania kuulankestäviä puskia ja hyvin naamioivaa aluskasvillisuutta. Monet pelaajat ja tarkka-ampujat ottavat talvisin kaapistansa lumipuvun sekä siihen sopivan hatun - tämä kun on talvisin airsoftissa toimivin ja tasapainoisin ratkaisu. Suomen talviseen metsään valkoisen sävyihin värjätty juuttikasakaan ei kuulu, joten naamioituminen rajoittuu lähinnä risujen lisäämiseen hattuun sekä lumen kasaamiseen jalkojen ja selän päälle.
Ajattelin aloittaa talvikauden uudella tavalla. Viime talvena kylmä kävi luihin ja ytimiin puutteelisen vaatetuksen takia, joten lähdin tekemään tätä talvipukua käytännöllisistä lähtökohdista. Alunperin suunnitelmana oli ottaa valkoinen lumipuku (RU) ja kiinnittää siihen valkoisesta kankaasta revittyjä lappuja, joita sitten olisin sävyttänyt jollain mystisellä tavalla vaaleanharmaan ja -sinisen värisiksi. Ajatus hylättiin heti ensimmäisten mietintätuokioiden jälkeen turhana - ei se sen paremmin olisi naamioinut kuin normaalikaan lumipuku, koska siinä ei olisi ollut kuohkeaa koostumusta, joka luo erinomaisen hyviä varjoja.
Talven sävyihin juutista tehty ghillie oli siis poissa laskuista. Samoin kangasriekaleilla ja muilla "paranneltu" lumipuku. Pään ja harteiden naamioimiseen riittää loistavasti vaikkapa kypärään kiinnitetyt risut ja lumipaakut. Kasvovärit ovat siis käytännössä ainoa naamiointi, jota talvinen tarkka-ampuja saattaa haluta. Muu hoituu suoraan luonnosta pelipaikalta noukituin tavaroin sekä hyvin valituin tuliasemin.
Se siitä talvinaamioitumisesta.
 |
| Kafee, Zeane, Porta ja PullonPohja Chairbornen "Syys-Kotva '04" -skenaariossa. Huomaa vasemmassa reunassa seisovan Kafeen erinomainen kasvonaamio. |
Ase on usein tarkka-ampujan olinpaikan parhaiten paljastava osa, mustat ja selväpiirteiset aseet kun eivät oikein tahdo luontoon kuulua. Pelikentillä nähtävät aseet ovat melkeinpä aina naamioimattomia, naamiointi kun tuppaa tuomaan aseen käytettävyyteen negatiivista voimaa - ja siksi monesti aseet jätetään naamioimatta. Eihän niitä kannatakaan naamioida, mikäli pelaa tavallisen rivimosurin roolia. Yhtenäisyyttähän se vain rikkoo. Hyvin naamioitua asetta on kuitenkin edelleenkin helppo käyttää ja sen kaikki toiminnot säilyvät samoina. Tarkka-ampujan, joka muutenkin jo panostaa naamiointiin ja naamioitumiseen rakentamalla ghillien jne., kannattaa naamioida myös ase. Aseen naamiointi tapahtuu yleensä naamioverkon palasilla, maastokankaan riekaleilla, juutilla, ruoholla ja milloin milläkin.
Tässä esitän ohjeet yksinkertaisen ja monesti aivan riittävän naamioinnin tekemiseen maastonvärisen verkon sekä juutin avulla, ohjetta voi parannella luonnonmateriaalein ja omin sovelluksin.
Seuraavaksi luonnollisena huonon naamioarvon omaava asia on ihmisen kasvot, ihmisen kasvoja ja päitä kun kasvaa maasta ainoastaan fantasia-kirjallisuudessa. Kasvojen perusvärejä muutetaan yleisesti rivimosureiden keskuudessa tuubista tai pötköstä levitettävillä naamioväreillä ja vielä yleisemmin likaamalla, eli levittämällä multaa, likaa ja muuta töhnää ympäri naamaa ja kaulaa. Yleisin tiedostettu tai tiedostamaton virhe on korvien ja kaulan jättäminen ilman naamiointia - "tyylikkäät" Hollywood-raidat kun saa aikaan jo pelkän naamarin maalaamisella, mutta jokaisen oikeaa naamioarvoa ajattelevan tulisi sutata naamiovärien selkeät rajaseudut sekä naamioida myös kaula ja korvat samalla tavalla. Juoksuhauta.net:ssä on hyvä artikkeli kasvojen naamioimisesta naamiovärein niille, jotka haluavat tietää lisää kasvojen naamioimisesta naamiovärein.
Kasvojen naamioarvoa voi helposti parantaa naamiohunnulla, eli siis verkolla, joka asetetaan pienen etäisyyden päähän kasvoista (5-10 cm), itse tein naamiohuntuni simppelisti neulomalla lippikseen kiinni palan maastokuvioitua verkkoa. Näin lippa pitää verkon juuri sopivalla etäisyydellä kasvoista, ja se suojaa mukavasti kesäisiltä hyttysiltäkin. Monet liikkeet (esim. Hantaurus) myyvät naamiohunnun ja kasvovärien tarpeen eliminoivia tuotteita siedettävään, noin 35 euron, hintaan.
Tarkka-ampujalla on tarpeita, niin kuin ihmisilläkin, näitä ovat: neste, kiinteä ravinto, lippaat, kuulat ja tarkka-ampujan oma tarve - vara-ase. Tarkka-ampuja on myös siitä erikoinen otus, että se tarvitsee monesti rivimosureita enemmän nestettä, kuulia ja lippaita kantoonsa. Nehän viettävät suurimman osan elämästään kytäten hikoilevina ghillien paahtavan kuumuuden alla, ja tuliaseman muututtua epävarmaksi tai tehtävän suoritettuaan he liikkuvat useimmiten suoraan seuraavaan tehtävään. Tuliaseman vaihdot ja tehtävien välisien välimatkojen liikkuminen tapahtuu ideaali-tilanteessa juoksuvauhdilla. Kroppa tarvitsee nestettä ja ravintoa sekä ase kuulia. Kantotarpeet riippuvat myös yksilön valitsemasta pelityylistä, mikäli hän liikkuu ryhmää tukevana tarkka-ampujana on hänellä paremmat mahdollisuudet saada tarvittavaa täydennystä varastoihinsa. Mikäli pelaaja pelaa tarkka-ampujan roolia mahdollisimman tarkasti, hän tuskin tulee tarvitsemaan yhtä lippaallista (~20 kuulaa) enempää kuulia, mutta tällöin hänellä todennäköisesti on mukanaan nk. spotteri eli tarkkailija ja tähystäjä. Itse selviän kentällä kahdella lippaalla sekä CamelBak-juomajärjestelmällä, vara-asetta en tarvitse.
Ghillien päällä on vaikea pitää mitään, koska selässä oleva juutti ja/tai muu naamiomateriaali estää tehokkaasti mm. taktisten liivien käytön. Ghillien alla toisaalta kaikki tavarat ovat vaikeasti tavoitettavissa, ellei pistele pukua täyteen läpimenoreikiä, joista sitten pääsisi helposti käsiksi alla olevien kantolaitteiden taskuihin. Läpimenoviillot taas tuppaavat keräämään varsinkin ryömittäessä ärsyttävän paljon risuja ja pensaita mukaan matkaa hidastamaan. Takin ja housujen taskut riittävät suurimmalle osalle tavaroista, mutta jos mukaan haluaa esimerkiksi vara-aseen, tulee tarve kantokotelolle. Kainalokotelot saa ghillien päälle kohtuullisella pujottelulla ja vaivalla. Vyö asettuu ghillien päällekin jo kohtuullisesti, mutta itse ainakin koen lantion etupuolella keikkuvat taskut ryömiessä vähintäänkin ärsyttäviksi. Nestettä saa kulkemaan mukana monella tavalla, sen tarve ei kuitenkaan ole yhtä äkillinen kuin lippaan vaihtamisen, joten pullo keikkuu takin sisälläkin mukavasti mukana. Itse käytän ghillieni alla Camelbak Thermopakiä (3 litraa), jonka käyttöä olen vielä hieman helpottanut tekemällä pienen reiän takin etumukseen. Suosittelen CamelBakia varauksetta kaikille, maksaahan se hunajaa, mutta pelikentällä se on painonsa arvoinen kultaa.
Alkukesästä 2004 kokeilin ottaa Suomen Armeijan nasselaukun ghillien alle, kiristin sen kiinnitysremmit tiukalle, jotta laukku olisi ollut melkoisen lähellä kainalokuoppaa. Nasselaukku toimikin kivasti, mutta siellä olevat tavarat pitivät ikävää lisämeteliä liikuttaessa. Pienellä jatkokehityksellä ja pakkaustapojen parantamisella tämänkin olisi varmaan saanut eliminoitua.
Airsoftissa tarkka-ampujia käytetään yleensä omana ryhmänä tai osana muuta ryhmää, he toimivat myös yksin ja taistelupareissa. Tarkka-ampujia käytetään siis kaikkialla ja kaikissa tehtävissä. Yksin toimittaessa korostuu selvästi naamioinnin ja oikein valitun paikan merkitys. Parhainkaan ghillie ei auta pelaajaa, mikäli hän valitsee paikan väärin sekä liikkuu väärään aikaan väärällä tavalla. Toivottavasti tästä artikkelista oli hyötyä mahdollisimman monelle aloittelevalle tarkka-ampujalle, sekä tietenkin niille, jotka haluaisivat rakentaa oman ghillien, mutta eivät tiedä mistä aloittaa ja mihin päättää. Toivon teidän muidenkin rohkeasti kokeilevan tarkka-ampujan roolissa pelaamista, ja siten kokemaan hienon tiputuksen tuoma ihana tunne.
 |
| Tässom ny xnipa haudattuna, mutta missä? Ratkaisu. |
Lähteinä olen käyttänyt tässä artikkelissani omaa muutaman vuoden kokemustani tarkka-ammuntatoiminnasta airsoftista ja sen mukana kertynyttä tietämystä naamiointiasujen rakentamisessa ja muusta naamioitumisesta. Olen myös hyödyntänyt Internetiä muun muassa käyttämälläni lähteenäni Juoksuhauta.net:n oivaa "Kasvojen naamiointi naamiovärein" -artikkelia sekä samaisen paikan "Naamioitumisen perusteet" -artikkelia, Suomen Armeijan teosta "Tarkka-ampujan käsikirja 2003" sekä aina yhtä hyvää ystävää - Google.com -hakukonetta.
Haluan tässä esittää kiitokseni niille lukuisille henkilöille, jotka ovat edesauttaneet tämän artikkelin valmistumista, erityisesti Samu "Kafee" Sinervoa monista kuvista ja artikkelin kommentoimisesta sekä Pekka "Zeane" Holopaista. Kiitokset myös Hobby-Style:lle luvasta käyttää Viron peleissä otettuja kuvia tämän artikkelin höysteenä.
Jälkiruokana voi sitten etsiä artikkelin kirjoittajan viereisestä kuvasta. Kuva otettu Konalassa kesällä 2004. Vinkkinä mainittakoon, ettei minua löydy kameran takaa, eikä kuvan taustalla näkyvältä offgamelta, jolla seisoo 4 ihmistä. Kuvaa ei ole käsitelty muuten kuin väriparannusten osalta. Kuvan ratkaisun näet kuvan kuvatekstissä olevan linkin takaa.
Kommentteja tästä artikkelista voit lähettää minulle, Sampsa "PullonPohja" Kuroselle, helpoiten e-mail -osoitteeseeni. Minut voit tavoittaa myös IRC:stä Quakenet- sekä Ircnet-verkoista nimimerkeillä PullonPohja ja PullonPoh.
Sampsa Kuronen
pullonpohja@csfi.net
