Peukalon oikealla puolella näkyvästä vivusta avataan piippu. Alempana on varmistin, joka liukuu piipunsuuntaisesti.

Kranaattikivääri

Kiväärikranaatit, eli kranaatit, jotka ammutiin kiinnittämällä ne tavallisen kiväärin piipunpäähän ja laukaisemalla ne ampumalla aseessa erikoispatruuna, täyttivät sopivasti käsikranaatin ja kranaatinheittimen jättämän välin, ja omasivat lisäksi tietysti jälkimmäiseen verrattuna huomattavasti suuremman liikkuvuuden ja pienemmän valmisteluajan. Keksintö toimi niin hyvin, että kylmän sodan alkuvaiheilla jenkkiarmeija asetti joka jalkaväen ryhmään yhden lähinnä kiväärikranaattien laukomiseen erikoistuneen miehen. Pidemmän päälle kranaattien laukominen tavallisesta kivääristä osoittautui turhan hankalaksi, joten kranaatteja varten kehitettiin ihan oma laukaisulaitteensa, kranaattikivääri. Tämä lyhyt ase muistutti ylisuurta taittuvapiippuista haulikkoa ja toimi ihan samalla periaatteella - ammukset vain olivat halkaisijaltaan 40mm ja varustettu räjähtävillä kärjillä. Koomisen näköisen aseen kummallista ulkomuotoa ei yhtään helpottanut epätavallisesti muotoiltu tukki, jonka muodon saneli tarve ampua, kranaatinheittimille tyypilliseen tapaan, aikamoisilla roikuilla.
Ase osoittautui erittäin tehokkaaksi ja tarpeelliseksi, mutta sen ongelma oli käyttäjän puolustuskyvyttömyys - itse kranaattikiväärillä ei helpolla lähelle päässeitä vihollisia hätistelty, vaikka tähän erityisesti tarkoitukseen tehtiinkin ammuksia, jotka räjähtäväkärkisen kranaatin sijaan ampuivat haulikkomaisesti ison läjän neuloja. Kranaattikiväärin käyttäjän kakkospyssynä oli pistooli muutamalla lippaalla, millä ei kovin kauas ja pitkään ammuttu. Vietnamin sodan karvaiden kokemusten ansiosta kehiteltiin ko. rähinän aikana korvaavaksi vehkeeksi tavallisen rynnäkkökiväärin alle asennettava kranaattikivääri. Vaikka tämän ongelmana oli yhdistelmän suuri paino ja hankala koko, oli se silti niin toimiva kompromissi, että se korvasi erillisen kranaattikiväärin tavallisesta jalkaväen käytöstä aivan kokonaan. Rynnäkkökivääriin kiinnitetty kranaattikivääri/heitin on Vietnamin sodan jälkeen vain kasvattanut suosiotaan, ja on nopeasti levinnyt myös jenkkiarmeijan ulkopuolelle. Erillinen kranaattikivääri ei ole kokonaan kadonnut, ja jopa M79 näkee edelleen taistelukäyttöä. Erityisesti kranaattikiväärien tehokkuus on huomattu viimeaikoina kovasti suosiossa olleissa asutuskeskustaisteluissa. NATO-standardiksi ehtinyt jenkkiarmeijan 40mm kranaattikiväärikranaatti on löytänyt tiensä jopa Suomen armeijan käyttöön ainakin kaartinjääkäreille jaettavan, Heckler & Kochin valmistaman kranaattipistoolin ammuksena.

Oikean kranaattikiväärin pääasiallinen tarkoitus on lingota kranaatteja turvallisemmin, tarkemmin ja huomattavasti pidemmälle kuin käsikranaatit - se on siis nimenomaan kannettava versio kranaatinheittimestä. Aseen toimintaperiaatteelle on keksitty monenmoisia käyttötarkoituksia - mainittujen räjähtävien kranaattien ja neula-ammusten lisäksi suurta suosiota ovat nähneet myös 40mm kranaatteina ammuttavat valoraketit ja kyynelkaasuammukset.

Kuulakranaattikivääri

Kranaattikivääri airsoftina tuntuu mahdottomuudelta, ja sitä se onkin - turvallisia, ammuttavia sirpalekranaatteja ei ole keksitty vieläkään, käkkäritkin ovat lähinnä fiilistelyvehkeitä. CAWin kranaattikivääri toimii täsmälleen samalla periaatteella ja samoilla paukuilla kuin Sun Projectin aikoinaan debytoima kiväärin kiinnitettävä M203-kranaatinheitin, eli se käyttää nykyään käsitteeksi muodostuneita kaasutoimisia 40mm airsoft-"kranaatteja", joista ammus olisi paljon osuvampi nimitys. Kyseenomaiset kranaatit ampuivat alunperin vaahtomuovikärkiä. Myöhemmin kehitettiin versioita, joista lähti kerralla kauhea määrä kuulia. Nykyään valmistajia on monia, kranaatit ovat kehittyneet luotettavimmiksi ja valikoimaa on. Eniten on kuulia ampuvia kranaatteja - näistä lähtee kerralla parista kymmenestä pariin sataan kuulaa. Lisäksi on saatavalla vaahtomuovi- ja kumikärkiä ampuvia kranaatteja. Itse kranaatti ei siis lähde liikkeelle, pelkästään iso läjä kuulia tai hitaasti liikkuva, pehmeä vaahtomuovinen tai kuminen ammus.
Kaasukranaateissa varsinainen koneisto sijaitsee erillisenä jokaisessa kranaatissa, eikä kranaattikiväärillä ole muuta virkaa kuin painaa "nallia" kranaatin pohjassa. Näinollen heittimen toiminta riippuu täysin siinä käytettävästä kranaatista. Käytännössä käyttöä näkevät useamman kuulan kerralla ampuvat kranut, eli kranaattikivääri toimii tavallaan aukaistavapiippuisena haulikkona.

CAWin pyssyä saa täysimittaisena muoviosilla, aidoilla puuosilla ja lyhennettynä versiona. Lyhennetty versio on, ensialkuun hiukan hämmästyttävästi, kalliimpi kuin pidemmät pyssyt. Ilmeisesti CAW ei ole tehnyt erillisä valmistusvehkeitä lyhyelle pyssylle, vaan ne valmistetaan lyhentämällä puolivalmiita täysimittaisia. Tämä ainakin perustelisi kalliimman hinnan. Kaikki tässä artikkelissa näkyvät kuvat ovat muovitukkisesta versiosta.

Kranaatit

Kranaatit ovat yleensä jokseenkin oikean 40mm kranaatin muotoisia laitoksia, jonka "hylsyssä" on kaasusäiliö, pohjassa laukaisuventtiili ja kärjessä täyttöventtiili sekä paikka ammukselle tai sekä kuulasäiliönä että piippuina toimivat aukot/putket. Jos kranaatti on täytetty kaasulla ja ladattu kuulilla, laukeaa se laukaisuventtiiliä painettaessa, jolloin kaasu työntää kuulat liikkeelle. Laukaisun voi tehdä vaikka sormella, eli sinänsä itse heitintä ei tarvitse mihinkään.
Kantomatkaa on yleensä viidestä viiteentoista metriin metrin pari hajonnalla. Pitkäpiippuiset kranaatit saattavat voimmakkaalla kaasulla käytettäessä lingota kuulat pidemmällekin, 30-40 metriin asti. Kuulat lentävät yleensä piipunsuulta aikamoista vauhtia, mutta hidastuvat nopeasti, mikä tekee käytännön kantomatkasta hyvin pienen. Tämä johtuu siitä, ettei kranuissa ole varsinaista tiukkaa piippua, joka stabiloisi kuulia.

Parhaiten toimivat sellaiset kuulaa ampuvat kranaatit, joista lähtee alle 100 kuulaa kerrallaan. Mitä vähemmän kuulia lataa kranaattiin, sen pidemmälle ja nopeammin yksittäiset kuulat lentävät. Kranaatteja valmistaa nykyään aika moni firma, parhaat henkilökohtaiset kokemukset löytyvät Mad Bullin tuotteista, huonoimmat King Armsin räpellyksistä. Kaikki kranaatit ovat erittäin herkkiä lialle ja usein varsin alttiita vuotamaan kaasua. Huolellinen puhdistus ja tiivisteiden voitelu pelastaa, tosin vanhemman tekniikan kranaatit - ainakin ANGSin ja King Armsin - ovat todella hankalia purettavia, tai ainakin kasattavia.

Yksittäinen kranaatti maksaa 40-100 euroa, eli pelaamiseen riittävä määrä maksaa yleensä enemmän kuin itse pyssy. Pelitehokkuuteensa nähden tämä on melkein yhtä suurta rahanhaaskausta kuin TOPin vakiopyssyt, mutta ainakin toimivampaa ja mageempaa.

Melko kivasti kaikki valmistajat tekevät suunnilleen keskenään yhteensopivia kranaatteja. Ainoana erona tulee mieleen G&P, joka tekee jenkkipyssyihin muiden kanssa yhteensopivia kranaatteja sekä ihan omaa kranaattimalliansa venäläisen Kalashnikovin piipun alle kiinnittettävään GP-30 -heittimen kopioonsa.

Rakenne

Oikea M79 on erittäin yksinkertainen pyssy, ja CAWin airsoft-versio vetää tämän yksinkertaisuuden vielä ihan omaan ulottuvuuteensa. Aseen piippu on muovia, ja siinä kiinni muovinen tai puinen kädensuoja sekä murometalliset tähtäimet. Piippu on saranalla kiinni metallisessa rungossa, josta löytyy laukaisukoneisto, piipun lukitusvipu, käännettävä liipaisinkaari, varmistin ja muovinen tai puinen tukki. Tukin päässä on muovinen päätykappale.

Piippu aukeaa omalla painollaan kun piipun lukitusvivusta kääntää oikealle. Kun piippu nostetaan takaisin ylös, lukittuu se paikoilleen, ellei lukitusvipu ole päässyt lipsahtamaan takaisin alkuasentoonsa. Oikeassa aseessa piipun avaaminen virittää iskurin, mutta kaasutoimiset airsoft-kranaatit eivät sitä tarvitse, joten liipaisin on ihan yksinkertainen vipukoneisto - kun liipaisinta vetää, työntyy iskuripiikki samalla liikkeellä ulospäin. Tämä aiheuttaa kranaattien kanssa todella jäykän liipaisinvedon, mutta eipä tässä tarkkuusammunnasta puhuta muutenkaan, ja onhan koneisto näin todella, todella kestävä, luotettava ja erityisesti halpa valmistaa. Liipaisimen voi varmistaa työntämällä rungon päältä löytyvä varmistin eteenpäin.
Kranaatti työnnetään kärki edellä piippuun. Ulostyöntäjä nappaa kranaatin kannasta kiinni pitäen huolen siitä, ettei kranaatti mene liian syvälle, ja tietysti työntää kranaatin ulos kun piippu avataan uudelleen. Ulostyöntäjä on valitettavasti yksi niistä kohdista, joissa löysä materiaali ja huono työn jälki näkyy. Jos kranaatin kanta pomppaa ulostyöntäjän yli, tarvitsee kranaatin poistamiseen käytännössä jonkun työkalun. Omassa aseyksilössäni ulostyöntäjä on erityisen ongelmallista ja heiluvaa mallia, mikä tekee aseen käytöstä harmillisen hankalaa.

Muita toiminnallisia piirteitä aseessa on liipaisinkaaren taittaminen sivulle rukkasten kanssa ammunan mahdollistamiseksi sekä takatähtäimen nosto ja säätö. Tähtäin on monimutkainen ja hieno laite, mutta kuulapyssyssä täysin hyödytön, joten vaikka siitä löytyvät samat säädöt kuin oikeastakin, toimivat ne monessa aseyksilössä nihkeästi, joskus eivät ollenkaan. Tähtäimen tärkein ominaisuus on sen taitettavuus. Kantoasennossa tähtäin makaa piipunsuuntaisesti. Nappia painamalla tähtäin nousee ylös, ja samaa nappia painamalla sen saa ylhäältä alas. Tähtäintä voi hienosäätää sivu- ja pystysuunnassa. Vehkeestä löytyy kaiverruksin merkittynä pituusasteikko 350 metriin asti. Alas taitettuna tähtäimessä on vielä yksinkertainen hahlo neula-ammusten käyttöön. Vaikka tähtäin on periaatteessa tarkoitettu siihen käyttöön mitä vehje kuulapyssynä näkee, on se rakkaassa harrastuksessamme ja todennäköisesti tosielämässäkin täysin hyödytön.

Aseen ongelma on sen viimeistelemättömyys ja pikkuosien heikot materiaalit. Siistin toiminnan takaamiseksi melkein jokaista liikkuvaa osaa saa viilata ja tuunata. Piippu on todella tiukka, josta syystä kranaatit pitää vetää ulos piipusta. Asiaan auttaa huolellinen piipun sisäpinnan hiominen. Materiaalin heikkous näkyy ikävällä tavalla - yleisin on piipun lukitusvivun kuluminen niin, ettei se meinaa millään jäädä aukinaiseen asentoon. Muita ongelmia ovat varmistimen hajoaminen, liipaisinkaaren lukitustapin katoaminen ja etutähtäimen katkeaminen - kaikki kahdesta omasta ja yhdestä kaverin pyssystä tavattuja ongelmia. Kaikeksi onneksi aseen peruskoneisto vaikuttaa kestävän aikamoista rääkkiä - omista kranaattikivääreistäni en ole saanut esimerkiksi piipun saranaa rikki, vaikka kuinka kohtelin asetta kaltoin.

Asetta saa puuimitaatiolla varustetuilla muoviosilla ja aidoilla puuosilla. Uudemman tuotannon muoviosat ovat aika uskottavanoloisia - harmaita, tummia, karheita ja kivalla tekstuurilla. Puuosat taas ovat harmaita, tummia ja siitä samasta todella kevyestä ja pehmeästä ihmepuusta, mistä kaikki muutkin japanilaiset puuosat tehdään, jota epäilevä suomalainen ei käsikopelolla helposti oikeaksi puuksi uskokaan.

Käyttö

Aseen käyttö on helppoa ja suoraviivaista. Piippu auki, ammus sisään, piippu kiinni, veto liipaisimesta, piippu auki, tyhjä ammus ulos. Hommaa hidastuttaa tyhjän ammuksen käsittely, sillä kalliit kranaatit sopii tunkea huolellisesti sellaiseen paikkaan, jossa ne eivät pääse likaantumaan, eivätkä varsinkaan tippumaan.
Toista sataa kuulaa kerralla ilmassa kuulostaa hurjalta, ja hyvässä tilanteessa sillä saattaakin saada kellistettyä useamman pelaajan kerralla. Silti vähänkin kauempaa ammuttaessa kuka tahansa ehtii väistää kuulat, ja joka tapauksessa tehokas ampumaetäisyys on niin pieni, että kranaattikiväärimies on kertalaukeavan heittimensä kanssa aikamoisessa pulassa vähänkin agressiivisemmin tilanteisiin reagoivan vastustajan kanssa. Kyse ei siis todellakaan ole tehokkaasta tai järkevästä pelaamisesta, mutta sehän ei ole ennenkään hauskanpitoa estänyt. Vehje on niin hauska käyttää, että pelkkä sen kanssa pelehtiminen riittää syyksi pelata, ja jos sillä saa frägin tai pari, on tunnelma aivan katossa.

Tiivisteeksi

CAWin M79 on riittävän nätti ja toimiva, jotta sellaisen todella haluava kehtaa sen ostaa. Paremminkin laitteen olisi voinut tehdä, mutta ase välttää sen verran, etteivät markkinavoimat paranteluun pakota. Tehokkuutta ja pärjäämistä se ei todellakaan tuo, mutta varmasti tyydyttää hauskoja räplättäviä ja tunnelmointia toivovia. Sitäpaitsi ihan oikeasti kovaan Vietnam-ryhmään on joka tapauksessa pakko hankkia yksi M79, jos ei muuten, niin lainaa sen sille uudelle jätkälle, joka ei vielä aikakauteen sopivaa pyssyä ole saanut hankittua.