Pomppaa suoraan päivitykseen

Oikea ase

Monista airsoft-aseista poiketen KWC:n "M-16A2-karbiinille" on vaikea löytää oikeaa esikuvaa. Ulkoisesti lähinnä M16A2-tyylin liekinsammuttimella varustettua M4-sarjan asetta muistuttavaa teleskooppiperäistä karbiinia valmistaa tosin Colt tyyppimerkinnällä Colt Model 633, mutta kiinteätukkista versiota ei ainakaan vakiosarjoista löydy. Luonnollisesti ko. muutostyö lienee oikeassa aseessa näitä helpoimpia suoritettavia. Joka tapauksessa tämäkin kivääri on erittäin selkeästi tunnistettavissa M16-sarjan aseeksi. Paras luonnehdinta lieneekin "lyhennetty M16A2", sillä piipun ja kädensuojien pituutta lukuunottamatta ase on liekinsammutinta myöten puhdasverinen M16A2.
"Oikeassa elämässä" tälläiset aseet kuuluvat useimmin poliisin erikoisjoukkojen, terroristien, huumelordien ja vastaavien epänormaalimpien yksiköiden varustukseen. Koska itse en ole nähnyt isommin mainintoja kyseisen aseen operatiivisesta käytöstä, niin jääköön tämä osuus arvailun varaan…meillehän nyt tärkeämpää on se, miten tämä julmuuden välikappale käyttäytyy!

Eli Muovikuulana:

Tässä maailmassa, jossa suurin osa pelaajakarjasta naputtaa iloisena metsissä akkukäyttöisillä ompelukoneillaan, on pirun virkistävää nähdä pitkä ase, jonka akkua ei tarvitse ladata. Kaasutoimiset kiväärit ovat nykyisin kovin harvinaisia, käytön rajoittuessa antiikkisten JAC:in ja (harvojen) Asahin rynnäkköaseiden lisäksi lähinnä haulikoihin ja tarkkuuskiväärien kaasuvirityksiin. Syynä tähän lienee lähinnä kaasuaseiden todellinen ja luultu käytön monimutkaisuus ja etenkin kaasun hinta, sekä tässä maassa ilmasto-olojen asettamat rajoitukset nestemäisen Green Gasin käytölle. Karu fakta kuitenkin on, että viimeisen päälle laitettu, hyvä kaasukivääri pesee aina samanhintaisen sähköaseen 6-0. Siksi onkin oivallista, että edes yksi laajemmin tunnettu valmistaja tuottaa kaasukivääreitä…mutta kuten kohta selviää, on samalla raivostuttavaa ettei hommia ole tehty aivan loppuun asti.

Rakenne

Ulkoisesti KWC:n karbiini on erinomaisen tarkka kopio esikuvastaan - jopa siinä määrin, että huhupuheet kertovat kaikkien oikeaan aseeseen tarkoitettujen lisävarusteiden sopivan "heittämällä", toisin kuin ei-aivan-skaalaan tehdyissä Maruin aseissa. Vaikka ase on ulkokuoreltaan enimmäkseen muovia, ovat paino ja jämäkkyys aivan toista luokkaa kuin useimmissa Maruin vanhan mallin mukaan tehdyissä sähköaseissa (M-16A1, XM177, jne…). Tässä tuntuu olevan sellainen ase, jonka perällä voisi oikeasti tehdä lähitaistelussa vahinkoa! Ainoa natinan aihe löytyy muovin ja metalliosien väreistä - aluksi laatikkoon käytetty harmaa ABS vaikuttaa turhan muovimaiselta ja metalliosat on maalattu mattamustan sijaan kiiltävällä maalilla, mutta mattamaalihan on halpaa. Myös eräät muut yksityiskohdat on tehty hieman krouvimmin kuin Maruin replikoissa, mutta itseäni tälläiset pikkuasiat eivät kyllä jääneet kaivelemaan. Suurempi ihmetyksen aihe on lippaan väri - metallinen lipas on jätetty harjatun teräksen väriseksi, mikä sinänsä kyllä sopii hyvin aseen ulkonäköön ja myös helpottaa kadonneen lippaan etsimistä (nimim. kokemusta on). Jälleen, jos väri häiritsee on musta mattamaali varsin edullista. Tässä välissä on varmaankin syytä huomauttaa, että minkään valtakunnan leimoja tai valmistusmerkintöjä ei aseessa ole - tosin jostain syystä tarvikelippaiden pohjista löytyy kaikki tarvittava aina Coltin ponia ja kaliberimerkintöjä myöten.
Sisäisesti ase vaikuttaa asiaa laajemmin tuntemattoman silmiin laadukkaalta työltä. Kaasujärjestelmä on tehty hyvin, suurelta osin messingistä koneistetuista osista, ja rakenteen yksinkertaisuus ja aseen erittäin helppo purkautuvuus tekevät huoltotöistä silkkaa iloa. Asetta ensimmäistä kertaa purkaessani päädyinkin lähestulkoon istumalihaksilleni pyllähtämään, kun avatun laatikon kannesta kämmenelle irtosi kauniisti lukko ja luisti, yhtenä kappaleena… Aseen saa pääosiinsa noin minuutissa, käyttäen apuna vain kuusiokoloavainta (toimitetaan mukana) ja vasaraa tai vaikka pientä kiveä (ei toimiteta). Koneiston täydelliseen purkuun ei ensimmäisen kerran ihmettelyn jälkeen kulu kuin noin 20 minuuttia, ja tällöin edellämainittujen lisäksi apuvälineeksi riittää Leatherman. Sanomattakin on selvää, millainen helpotus tälläinen rakenne on sähköaseisiin tottuneelle…Sisäisesti ase vaikuttaa olevan hyvin pitkälle kopio JAC:n ammoisista kaasukivääreistä (jopa ohjekirjassa olevassa kuvassa lukee JAC), mikä sinänsä on erittäin hyvä asia - JAC:in aseilla on varsin hyvä maine.
Tukevuudeltaan ase on, kuten jo ehdittiin todeta, ylivertainen Maruin vastaaviin nähden. Puolen vuoden käytön jälkeen löystymistä on ehditty havaita vasta piipussa ja etutähtäimessä - molemmat varsin helposti korjattavia vikoja. Aseen sisällä oleva metallirunko antaa muuten ohkaiselle muovilaatikolle kaivattua tukevuutta ja painoa. Metallirunko myös lujittaa asetta huomattavasti - kaikki rasitukselle alttiit pisteet (hihnanlenkit etc.) on kiinnitetty metallirunkoon. Ainoa heikompi epäjatkuvuuskohta on valitsimen kohdalla, jossa metallinen etu- ja takarunko ovat kiinni toisissaan vain ympäröivän muovikuoren voimalla. Tämä ikävä tosiseikka havaittiin Yökyöpeli II:ssa, jossa väärään paikkaan takin alle piilotetun aseen onnistui taistelijapari tallomaan kahdeksi kappaleeksi. Huomautettakoon kuitenkin, että korjaukseen vaadittiin vain epoksiliimaa, ja koko toimenpide vei noin tunnin - vertailun vuoksi sanotun kaverin (ei kuitenkaan kostoksi katkaistu) M4A1 oli vastaavaa toimenpidettä varten yli puoli vuotta kuivatelakalla ja tarvitsi noin 200 euron edestä uusia osia.
Etenkin nyt, kun tapaturman jälkeen tuli korjaustöihin käytettyä varsin roisi määrä epoksia, on ase lujempi kuin koskaan. Pieni pukki miinuskirjaan tulee kuitenkin liekinsammuttimen kiinnityksestä; se kun on vain tökätty koloonsa piipun päässä, mikä takaa varman katoamisen heti ensimmäisessä yhteenotossa. Vaikka vika korjaantuukin epoksilla alta aikayksikön, odottaisi pelikäyttöön tarkoitetulta replikalta hieman parempaa.
Aseen lippaat ansaitsevat maininnan runsaista metalliosista ja etenkin Maruin vastaavaa huomattavasti helppokäyttöisemmästä täyttöpuikosta, joilla lippaan lataaminen on pienen harjoittelun jälkeen leikintekoa. Valitettavasti näyttää siltä, että lippaiden joukkoon on eksynyt joitakin maanantaikappaleita, sillä aseen mukana tulleen lippaan jouduin jo kertaalleen avaamaan laittaakseni paikoiltaan pudonneen jousen takaisin raiteilleen. Sinänsä helppo korjaus, mutta silti…

Käytäntö

Kaasukiväärin käyttö ei juuri suoraviivaisempaa voisi olla. Tukissa oleva kaasusäiliö täyteen juissia, lippaaseen kuugeleita (vetoisuus 65 kpl), lipas kiinni, vaihdin sarjatulelle ja rokkaamaan! Ergonomiselta kannalta ihastuin aseen pistoolikahvaan, joka ei kärsi moottorin aiheuttamasta turpoamisesta ja on mukavan solakka kädessäpideltävä. Plussaa tulee myös avattavasta liipaisinkaaresta, joka helpottaa hanskat kädessä ampumista mukavasti - tosin ainakaan Green Gasilla ei Suomen talvessa ole juuri jalansijaa.
Itse pääasia, eli ampuminen, on varsin messevä kokemus sähköaseiden surinaan tottuneelle. Kaasu papattaa nätisti, mutta ensimmäinen kokemus on perus-sähköön verrattuna valtaisalta vaikuttava tulinopeus. Lämpimänä päivänä tulinopeus on helposti luokkaa 15-20 lks/s, tai jopa ylikin - 60 kuulalla täytetyn lippaan saa tyhjennettyä helposti neljällä lyhyellä sarjalla. Aseessa on kertatulikin, mutta se on toteutettu yksinkertaisesti salvalla joka vain estää yhtä useamman kuulan syötön pesään ja siten lähinnä tuhlaa kaasua. Miellyttävästä äänestä (etenkin sisätiloissa), ankarasta tulinopeudesta ja yleisestä yksinkertaisuudesta tulee väkisinkin mieleen venäläinen suunnittelu - tätä vempainta ei ole tehty hienostelua vaan työntekoa varten. Ja työtä se tekee: kuula hiihtää piipusta vähintäänkin samalla nopeudella kuin M100-tarkkuuspiippu-viritetystä sähköaseesta, ja kesän aikana suoritettu empiirinen tutkimus paljasti että osumaenergia on luokkaa kovempi - tuskanhuudot ainakin olivat!
Vaan sitten ne huonot uutiset. Aseessa ei ole minkään valtakunnan hop-up-yksikköä. Ei kiinteää, ei säädettävää, ei niin minkäänlaista. Selityksenä tälle näkisin sen, että ase on kopio vanhoista JAC:in kaasukivääreistä, ajalta ennen hop-upia. Myös piippu on silmämääräisen vertailun perusteella aavistuksen Maruin vastaavia väljempi, ja nämä kaksi asiaa yhdistettynä kaasun hieman lämpötilan mukaan vaihtelevaan käyttäytymiseen tekevät aseesta käytännössä epätarkemman kuin vakiovarustellusta sähköaseesta. Jo kahdenkymmenen metrin matkalla hajonta on melkoinen, ja kolmeakymmentä metriä kauemmaksi ei paljoa tällä hehtaaripyssyllä kannata toivoa ampuvansa, saati sitten osuvansa. Edes hyvistä, säädettävistä tähtäimistä (myös etutähtäintä voi säätää ja mukana tulee jopa tähtäimensiirtoavain!) ei ole paljoa iloa, sillä kiitos horon piipun on hajonta se suurin ongelma.
Myös kaasun kulutus on, kuten arvata saattaa, melkoinen. Yksi täyttö riittää kolmen-neljän lippaan pikatyhjentämiseen, ja yhdestä litran kaasupänikästä saa arviolta 10-15 täyttöä. Lisäksi ase menettää varsin nopeasti tehoaan ilmojen kylmetessä, ja siinä +10 asteen alapuolella tehollinen käyttö ei juuri tule kysymykseen. Kaikki nämä olisivat kuitenkin vain pikkuvikoja, jos aseessa vain olisi se hop-up…

Rakentelijan unelma

Sanotaan nyt sitten tässä vaiheessa, että tässä aseessa on mammuttimaisesti potentiaalia. Käsistään kätevä ja metallitöitä pelkäämätön väkertää tähän aseeseen hyvinkin näppärästi sekä ulkoisen kaasusäiliön (lisää suunnilleen kaikkea paitsi turhautumista) että tarkkuuspiipun ynnä hop-up-yksikön - maailman turuilta eli käytännössä Internetistä etsivä löytää suuren määrän vinkkejä ja apuja, esimerkkinä vaikkapa noin 10 c maksava, O-renkaasta toteutettu hop-up… Henkilökohtainen mielipiteeni onkin seuraava: Aloittelijat…PYSYKÄÄ POISSA, Harrastajat…harkitkaa, ja Ammattilaiset ja nikkarit…mars kauppaan. Myös heidän, jotka lähinnä sisäpelejä harvakseltaan harrastavat (lue: larppaajat) kannattaa tätä vaihtoehtoa vakavasti harkita. Ase nimittäin on hyvän näköinen (jos tyypistä tykkää), sisätiloissa tehokas ja kaiken aikaa käyttövalmis, kaasua vain sisään ja menoksi. Akkujen latailun voi siis unohtaa. Aseen ehdottomasti paras puoli on sen edullinen hinta; sähköasetta et tällä rahalla saa. Laatikon mukana toimitetaan myös melkoinen kasa lisävarusteita, alkaen varsin yksinkertaisista etutuista aina hyvään kantohihnaan asti. Tuleepa mukana myös pullo silikoniöljyä aseen huoltoa varten.
Airsoft-harrastajat pääsevät miljoona kertaa helpommalla ostamalla tavallisen, varsin huolto- ja rakenteluvapaan sähköaseen, mutta jos jo se vakioase on kaapissa ja syyhyttää saada käsiin jotain erikoista eikä pelkää mahdollista rakentelun tarvetta, voisi huomattavasti huonommankin valinnan tehdä. Itse olen tyytyväinen halpisaseeseeni ollut, ja aion olla entistä tyytyväisempi kunhan saan siihen sen ulkoisen kaasutankin…

Päivitys elokuun 9. 2002

Hiilidioksidiremote

Pitkällisten ponnistelujen jälkeen sain kuin sainkin hankittua aseeseeni ulkoisen CO2-tankin ja paineensäätimen. Coolgamesin (www.coolgames.fi) avustuksella kasattu setti koostuu kaasupullosta, paineensäätimestä, teräksisestä remoteletkusta ja soveliaista välikappaleista. Nyt ampuminen on hieman halvempaa ja tehot mehukkaampia kuin ennen, mutta aivan ilman lastentauteja ei hommasta selvitty.
Ensimmäinen ongelma oli remoteletkun kiinnittäminen aseeseen. Perusmallissaan ase on onneksi varustettu sopivasti 6 mm muoviletkulla, johon paintballliikkeestä hankittu pikaliitin meni näppärästi kiinni. Vuotokohtien minimoimiseksi irroitin jo valmiiksi aseen CO2-tankin ja avarsin remoteletkun reikää sen verran että paksumpi teräspunosletku mahtui aseen tukkiin asti. Tämä oli kuitenkin vain ongelmien alkua. Ohut muoviletku oli aivan liian heppoista kestämään normaalia korkeampia paineita, ja kärsittyäni useammasta letkun räjähtämisestä ja siihen liittyvästä korvien soimisesta (letku paukahti lujaa) minulta loppui muoviletku ja kärsivällisyys. Onneksi Sale kykeni tekemään aseen kaasusäiliön tulppaan 1/8 kierteet, ja riittävällä dremelöinnillä sain remoteletkun mahtumaan tukin sisällä kulkevan kaasusäiliön läpi. Haittapuolena on luonnollisesti se, ettei asetta voi enää käyttää ilman kohtuullisen isoa ja painavaa remotesysteemiä.
Millaista sen käyttö sitten on? Sanottakoon, että tulinopeudessa ja äänessä ase pesee käytännössä minkä tahansa sähköaseen. Jo ennestään mehukas tulinopeus nousee hiilidioksiditankin avulla siinä määrin hurjaksi, ettei lippaan syöttöjousi enää ehdi syöttää joka kierroksella uutta kuulaa pesään. Sarjatulen kanssa saakin olla tarkkana, sillä 65 kuulan lippaat tyhjenevät alta aikayksikön. Haittapuolina on riippuvaisuus letkusta ja remotesta, joka on melkoisen iso ja pelimukavuuden varmistamiseksi käytännössä vaatii kohtuu hyvän selkälaukun tms. johon sen voi sijoittaa. Omien venäläistetsareideni takalaukku osoittautui täydellistä huonommaksi, sillä kaasupullo pääsi ikävästi hakkaamaan selkään. Kaasunkulutus on myöskin melkoinen, ja 5 € maksavalla 20 unssin tankillisella hiilidioksidia pelaa n. 20 lippaallista, riippuen tulitustavasta ym. Lisäksi teollisuuslaadun hiilidioksidi sisältää epäpuhtauksia, joita täytyy säännöllisesti puhdistaa aseen kitusista. Lopuksi, vaikka lähtönopeus nousi välille 105-130 m/s 0,20g kuulilla, eivät tarkkuus ja kantama seuranneet perässä.

Hop-up

Toisin sanoen, ase kaipasi hoppia. Airsoftplayersin foorumeilla julkaistiin aikoinaan ohje hopin tekemisestä dremelin ja o-renkaan avulla. Hieman tuskastuneena varsin vaatimattomaan kantamaan päätin kokeilla ohjetta. Parin lähes kohtalokkaan virheliikkeen jälkeen sain kuin sainkin jyrsittyä piippuun sopivan raon ja löysin jopa sopivan o-renkaan, ja nyt kuulat lentävät huomattavasti laakeammin ja aavistuksen verran pidemmälle. Veikeänä yksityiskohtana tarkkuus on sarjatulella arviolta samaa luokkaa tai aavistuksen huonompi kuin vakio-sähköaseella, mutta kertatulella kuula lentää varsin pitkään ja suoraan. Tarkkuutta voisi edelleen parantaa jopa huomattavasti virittämällä aseeseen tarkkuuspiipun, mutta koska Maruin piippu on ulkomitoiltaan KWC:n piippua melkoisesti ohuempi ja tarvitsisi joka tapauksessa kiinnityksen kaasumännän palautinjouselle, on piipun vaihto astetta hankalampi tehtävä.

Loppuarvio
Lopullinen arvioni on, että ase on näin viriteltynä pelikäytössä mielenkiintoinen erikoisuus ja ehdottomasti lystikäs ampua, mutta käyttömukavuudeltaan, luotettavuudeltaan (esim. kaasuletkun irtoaminen aiheuttaa käytännössä kaasupullon tyhjenemisen joka taas lopettaa pelit lyhyeen) ja teholtaan ei ase valitettavasti pärjää reilusti viritetyille sähköaseille, joita näkee Suomessakin aika paljon. Toisaalta, ottaen huomioon hinnan, yleisen rakenteellisen kestävyyden, tunnottomuuden vedelle ja lialle, tulinopeuden ja kaasutoiminnon mahdollistaman tehokkaan vaimentamisen (äänenvaimennin onkin seuraava projekti) on ase silti hyvä ostos nikkarille, joka kykenee em. osat valmistamaan. Onkin sääli, että remoten ja hopin tekeminen ovat melkoisen työn takana, sillä hopillisena, yksinkertaisella remotella, en epäröisi suositella asetta teknisesti peruslahjakkaalle mutta harvoin airsoftia pelaavalle, joka haluaa hiukan erikoisemman ja tehokkaamman aseen. Myös äänetöntä asetta etsivät salakytänalut voisivat tästä järjestelmästä kiinnostua, riittävän tehokkaalla vaimenninyksiköllä aseen äänen voisi saada erittäin hiljaiseksi.