Suomentajan huomautus:

Ase tuntuu toimivan luotettavasti HFC22:lla. Korviini on kumminkin eksynyt juttua useammastakin KSC:n M11:stä jonka luisti tai runko tai molemmat ovat HFC22:n ueampivuotisen käytön jälkeen on hajonneet. Nämä tietysti saa vahvempina metallisina jopa yhdessä paketissakin.

Ingramin tarina

"Ingram M11 lienee yksi monikäyttöisimmistä ja parhaiten suunnittelluista konetuliaseista maailmassa" kertoo eräs oikean M11:n arvostelu. M11 on itseasiassa muokattu malli alkuperäisestä M10-mallista, jonka Gordon Ingram kehitteli yli 40 vuotta sitten. Gordon Ingram palasi yhdysvaltoihin toisesta maailmansodasta päättäen suunnitella konepistoolin joka olisi sekä luotettavampi että tehokkaampi kuin ne joita hän näki sodassa. Hän tekikin sitten muutaman ulkoisesti kovin Thompsonin näköisen pyssyn jotka, toisin kuin Thompson, olivat sisältä yksinkertaisia ja vaativat vähän työstöä valmistuksessa.

Kuvassa oikea M11, johon on lisätty MP5K-sarjan etukahva sarjatulen hallintaa helpottamaan.

M11 ei ole paljoa tavanomaista pistoolia pidempi.

Aseen vasen kylki

Aseen oikea kylki, tukki puoliksi avattuna.

Aseen latauskahva ylhäältä katsottuna

Lähikuva aseen hylsyportista. RPB Industriesin merkinnät.

Lähikuva aseen varmistimesta, liipaisimen oikealla puolella.

Lähikuva aseen tulivalitsimesta, liipaisimen vasemmalla puolella.

Ingram-sarjasta malli 6 sai vähäistä huomiota, lähinnä etelä-amerikkalaisilta valtioilta. Valitettavasti Ingramin ajoitus oli huono, konetuliaseille ei ollut suurta kysynytää ja sekin pieni täyttyi nopeasti toisen maailmansodan ylijäämäkalustosta. 1964 Ingram päätti suunnitella konepistoolin täysin puhtaalta pöydältä. Lopputuloksena oli Malli 10, tai M-10. Vehje oli vain vähän pistoolia suurempi, mutta omasi poistaittuvan/liukuvan metallisen tukin ja edessä roikkuvan lenksun helpottamaan sarjatuliammuntaa. Lukko liukuu teleskooppimaisesti piipun yli, joka taas vuorostaan ulottuu syvälle aseeseen juuri lippaskammion eteen yläpuolelta.

M-10 oli saatavilla kahdelle eri patruunalle, 9x19mm parabellum sekä .45 ACP. Myöhemmin Ingram kehitti aseesta vielä pienemmän versio, tyyppimerkinnältään M-11, patruunalle .380 ACP. Kaikissa aseissa oli todella suuri tulinopeus - yli 1000 laukausta minuutissa - ja tämä voi hyvinkin olla syynä aseen huonoon myyntiin. Tulinopeus on aseissa niin suuri, että moni omistaja on tehnyt sitä hidastavia muutostöitä pyssyynsä. Toiseltakin kannalta on ratkaisua haettu, kuten etukahvan asentamisella (kuten kuvasta näkyy).

1967 Ingram yhdisti voimansa äänenvaimentimia suunnittelevan Mitchell Livingston WerBell Kolmannen kanssa. Pian kaksikko aloitti kaupallisen yhteistyön, myyden WerBellin äänenvaimentimia M-10 -konepistoolien kanssa yhtenä pienenä mutta hiljaisena asepakettina. Molemmat keksijät käyttivät paljon aikaa sopimuksen hakemiseen Yhdysvaltojen hallituksen kanssa (joka silloin oli kietoutunut Vietnamin sodan pyörteisiin). Valitettavasti heidän yrityksestään ei koskaan tullut tulosta. Armeija oli hyvin kiinnostunut uusista aseista, muttei tilauksia koskaan tehty.

70-luvun alkupuolella MAC (Military Armament Corporation) osti oikeudet äänenvaimentimen ja aseen muodostamaan kokonaisuuteen ja aseet saivat nimet MAC-10 ja MAC-11. Ingramin ja WerBellin epäonneksi he menettivät hallinan yhtiössä ja pian kikkailtiin ulos toiminnasta.

Lukuisia muunnosversioita on sen jälkeen tehty, kuten M-11/9 (M-11 9x19mm patruunalle) ja rynnäkköpistooleiksi kuvattuja puoliautomaattiversioita aseista. Menestys on ollut vaihtelevaa, mutta Ingramin alkuperäinen suunnitelma merkittävästä armeijan konepistoolista ei koskaan toteutunut. Jenkkiarmeijalla - tai millään muullakaan - ei ollut koskaan kuin kohtalaista innotusta Ingramin ylipienestä konepistoolista, se on mieluummin hankkinut lyhennettyjä versioita palveluskivääreistään sekä MP5-sarjan konepistooleita.

Myöhäisellä 70-luvulla RPB Industries - niminen firma osti luvat valmistaa M10- ja M11-malleja. He ostivat jopa oikeudet leimata runkoon kuuluisa Cobray-logon (nyt nähtävillä hylsyportin takana).

Väistämättä M10-mallin pieni koko ja tehokkuus vei sen hyvin rahoitettujen rikollisten käsiin, eritoten Kokaiinin kanssa toimiviin. Jenkkipoliisi nimesi sen aikoinansa kaikista suosituimmaksi rikollisten käyttämäksi aseeksi, yli 2 000 M10-konepistoolia takavarikoitiin pelkästään huumerikollisilta 1981. Tarpeetonta sanoa, M10 omaa kovin huonomaineisen historian. Ongelmaa kasvatti se, että aseen puoliautomaattiversion muuntotyö sarjatuliaseeksi "vie vähemmän kuin kaksi sekuntia" joidenkin kenttäagenttien mukaan. Tämän takia BATF kielsi kaikkien avoimelta lukolta ampuvien M10-mallien myynnin jenkeissä 1981.

SM11, hiukka myöhemmin julkaistu, oli helpompi valmistaa ja oli, parasta kaikessa, tehty niin että suljetulta lukolta ampuva puoliautomaattiversio pystyttiin tekemään täsmälleen samalla rungolla kuin M10. M11 nautti taas hetken suosiosta kunnes siitäkin tuli rikollisten suosikki 90-luvun alussa. 1993 silloinen presidentti Clinton allekirjoitti lain joka kielsi M11 9mm -mallin valmistuksen yhdysvalloissa. Nykypäivän versio M11-mallista julkaistiin 1994 ja sille annettiin nimi PM11/9. Se on kaikin tavoin sama kuin kielletty M11/9 paitsi ilman piipun kierteitä ja muokatulla lipashaa'alla vastatakseen uusien lakien vaatimuksia.

Muovikuulaksi

Western Arms valmisti M11-mallista muovikuula-asetta jokin vuosi sitten, ja siitä kirjoitetun artikkelin löydät Redwolf Airsoftin sivuilta. KSC:n ja WA mallit eroavat toisistaan esikuvassa - WA:n M11 esittää MAC:in 9mm versiosta, kun taas KSC:n M11 on kopio .38 kaliiberisesta RPB Industriesin tekeleestä. Aseet ovat ulkonäöltään kuitenkin identtisiä lukuunottamatta rungon leimoja. Molemmissa on Cobray-logo.

WA:n mallin valmistuksen lopettaminen oli pettymys monelle. Vaikka ase ei tehoillaan vakuuttanutkaan, teki sen suuri tulinopeus ja kova ääni vehkeestä erittäin hauskan ampua. Kun KSC ilmoitti julkaisevansa aseesta oman versionsa, olimme positiivisesti yllättyneitä - ainakin jos odotettavissa olisi KSC:n Glock18C:tä vastaava teho ja tulinopeus. Julkaisun tapahduttua testasimme aseen ja ilolla ilmoitamme sen täyttäneet kaikki odotukset! On melkein syytä olettaa että KSC on etsinyt Western Armsin version kaikki epäkohdat ja varta vasten korjannut ne tehdäkseen heidän M11A1-mallinsa täydelliseksi pistooliksi. Itseasiassa, kehtaamme väittää että KSC:n M11A1 on aivan yhtä hauska ampua kuin firman legendaarinen Steyr TMP!

Tuntumaa

Ottaessamme aseen tassuihimme vehkeen paino toi kunnioituksen tunteen. Painaen 1 360 grammaa se on 40 grammaa Western Armsin versiota painavampi, ja kädessä pitäen vertailussa se tuntuu vielä painavammaltakin. Jopa ilman lipasta aseen runko tuntui tukevan painavalta käsissämme. Emme aio jaaritella turhia aseen ulkomuodosta, sillä se on yhtäläinen WA:n mallin kanssa, tarkemmin kiinnostuneet lukekoon artikkelimme siitä.

Kaikki nippulat tuntuvat paljon paremmilta ja jämäkämmiltä KSC:n versiossa. Esimerkiksi latauskahvan taakse veto tapahtuu paljon puhtaammin kuin WA:n mallissa, jossa se tuntui tahmaiselta ja epäselvältä. KSC:n latauskahva myös lentää eteenpäin luoden metallisen kalahduksen, kun WA:n mallissa kuuluu vain viuhahdus ja tumpsahdus.
Syyn tähän löytää kun tarkastelee suutinta ja lippaansyöttösysteemiä hylsyportin takaa. KSC:n suutin ja kuulansyöttökoneisto on metallia kun WA:n mallissa joka osa on muovia.

Jopa varmistin tuntui KSC:n mallissa paljon varmemmalta. Tulivalitsin on molemmissa pistooleissa samanlainen, tosin KSC:n mallissa eri vaihtoehtoja kuvaavat vain "F" ja "S" kun WA:n versiossa lukee "Fire" ja "Safe"

Tarkemmin rakenteen saloihin

Aseen purku on erittäin helppoa. Se aloitetaan irroittamalla ensin kiinnituspultti, jonka jälkeen lukkouuma liukuu eteen ja irti kahvarungosta. Latauskahvan ruuvaamalla irroittaen pääsee purkamaan lukkorakenteen pois lukkouumasta.

KSC:n mallissa on yhtä paljon metallia kuin Western Armsinkin. Nämä ovat kierteillä varustettu piippu, etummainen hihnalenkki, tulivalitsin, latauskahva, liipaisin, lipas, tukki, tukin vapauttajanapit ja purkutapit. KSC:n version purkutapit ovat myös hiukan kehittyneemmät, sillä RPB suunnitteli aseeseen jousella varustetut kaksiosaiset purkutapit WA:n versiossa esiintyvien alkuperäisien yksiosaisten suorien metallitappien sijaan.

Yksi tärkeä metalliosa on lippaan kuulapuskuri. Tämä osa puskee ulos lippaasta ja kuulien loputtua estää suuttimen liikkeen. Western Armsin mallin ongelmana oli osan muovia oleva materiaali, monen päivän ampumisen jälkeen osa kului ja lakkasi toimimasta. KSC pelasi varman päälle tehden osan metallista, ja näin KSC:n mallissa lukko jää varmasti avoimeen asentoon kuulien loppuessa.

KSC:n 48 kuulan lippaaseen kuulat kaadetaan sisään limittäin, eikä se tarvitse lataustyökalua vaikka sellainen tuleekin aseen mukana. Suora kaato ei ollut aina helppo tehdä, sillä lippaan yläosa on kovin tiukka kuulan mennä ja meidän täytyi avittaa kuulia matkaan painelemalla silloin tällöin, noin joka kymmenen kuulan välein. Kaasu ladataan näkyvään venttiiliin lippaan pohjassa.

Toiminta

Ase on suunniteltu syömään luotettavasti HFC22-kaasua, ja tuottaa sillä varsin vakuuttavan tehon - noin 0,9 joulea erittäin lämpimissä olosuhteissa. Jopa HFC134a tuotti hämmästyttäviä tuloksia, eikä aseessa ilmennyt kylmenemisongelmia kummallakaan kaasulla.

Liipaisin on jämäkkä, mutta sen liikerata on pieni ja sallii laukaisun aivan pikkuruisella vedolla. Tulinopeus on erittäin suuri, vaikka kuinka yritin saada kertalaukausta valitsin sarjatulella en onnistunut - lyhyimmät vedot tuottivat ainakin pari kolme kuulaa ennen kuin ehdin saada sormeni liipaisimelra. Hauskuutta lisää aseen kova ääni. Nopea blowback tärisyttää asetta kädessä, muttei vaikuta tähtäykseen kovin pahasti. Tiukkoja kasoja sai helposti sarjatulella puolentoista metrin päästä.

Tarkkuus on erittäin hyvä, ase ampuu suunnilleen tuuman kasoja kolmen ja puolen metrin päähän kertatulta ammuttaessa. Tiukkojen kasojen saaminen näillä etäisyyksillä on vaikeaa ellei asenna vaimenninta, sillä se mahdollistaa aseen tukemisen toisella kädellä. Säädettävä hop-up auttaa aseen tehokkaassa kantamassa, joka on suunnilleen 15-20 metriä, todellisen kantaman ollessa suunnilleen 30 metriä. Hoppia säädetään mukana tulevalla työkalulla, ja se tehdään hylsyportin takaa kääntämällä säätörinkulaa. Vastapäivään kääntö lisää hoppia, myötäpäivään vähentää.

Äänen vaimennusta

Valitettavasti aseessa ei tule mukana äänenvaimenninta. Me päätimme asentaa Tainio Koban täysmetallisen M11-vaimentimen kokeeksi. Vaimennusta verrattiin Western Armsin aseen mukana tulleeseen muoviseen vaimentimeen. Molemmissa vaimentimissa on samat kierteet ja ne ovat keskenään vaihdettavissa sopien kummankin valmistajan malleihin. Tainio Koban vaimennin vaimensi aseen kovaa ääntä erittäin paljon. Western Armsin toimi myös, mutta puolet huonommin kuin Tainio Koban. Kokeilimme myös ANGSin lyhennettyä vaimenninta, joka asettui teholtaan edellämainittujen välille.

Seuraavan ymmärtävät oikeista tuliaseista kiinnostuneet: Tainio Koban metallisen vaimentimen kiinnittäminen oli myös erittäin hauskaa, sillä kierteet menivät hiukan toistensa päälle tuottaen pienen narskunnan. Tämä lisäsi suuresti uskottavuutta!

Tuomiolla

Mielestämme M11A1 on täydellinen vara-ase tappelua varten. Se on kirjaimellisesti yhtä lyhyt kuin pistooli, kun tukin poistaa. (tukin poisto tapahtuu yksinkertaisesti vetämällä se ulos - kts kuva) 48 kuulan täyssarjan luulisi riittävän pitämään vastapuolen päät matalana kun teet taktisen vetäytymisen. (tai liikut lähemmäksi kerätäksesi sadon) Ainoa mikä jäi hankaamaan on aseen turhankin suuri tulinopeus, jonka ansiosta 48 kuulaa ei mahda millään riittää. Sopivat 3-5 laukauksen sarjat vaativat suurta mielenrauhaa ja hallintaa.

Me Redwolfin porukat uskoimme aina, ettei mikään ase vastaa KSC:n Steyr TMP -mallia tuntumassa, luotettavuudessa ja tehossa, mutta KSC todisti tämän vääräksi M11A1-mallilla. Enempää ei voi pyytää tehon, luotettavuuden, kantomatkan ja hauskuuden puolesta näin pieneen pakettiin yhdistettynä. Takaamme ettet pety!