Tekis hyvää varmaan itse kullekin asua oikeasti ulkomailla (en nyt meinaa Ruotsia, enkä vältsiin edes eurooppalaista valtiota), niin tulisi vähän kokemusta tuohon isänmaa-asiaan.
Itse olen isänmaani kokenut yhteisenä kielenä, kulttuurina, perintönä, tapoina, ilmaisuina ja siinä, yksinkertaisesti olen SUOMALAINEN. Monella aina ikänsä suomessa asuneella nuorella harvemmin on näkemystä tähän, vaan tuntuu että koetaan esimerkiksi toisten kulttuurien (toisissa valtioissa esimerkiksi) olevan jotakuinkin samanlaisia, ymmärtämättä kuitenkaan sitä mitä olisi ihan oikeasti olla toisessa kulttuurissa.
En nyt halua vaikuttaa kaiken kokeneelta, itselläni on kuitenkin ollut mukava mahdollisuus tutustua toisen (hyvin erilaisen) maan elämään läheltä noin 18kk asumisen sekä reilun kolmen vuoden seurustelusuhteen kautta, ilman että ympärilläni olisi ollut yhtään suomalaista. Voin ihan rehellisesti sanoa, ettei musta ainakaan ikinä tule saamaan mitään muuta kuin suomalaista, niin vahvasti on muhun kasvuympäristöni vaikuttanut. Aina voin tietysti toisen kulttuurin tapoja matkia, mutta kaikista luonnollisimmin mä ainakin Suomessa elän, olen ja käyttäydyn. Ihmisten välillä on poikkeuksia, mutta näin itse paljon näitä kahden maan tapauksia nähneenä voisin sanoa, että suurin osa teistäkin on auttamattomasti suomalaisina. Kylmästi sanottuna mun mielestä puheet "oon maailmankansalainen" ja "hyväksyn erilaiset kulttuurit helposti!" on lähes poikkeuksetta naiiveja paskapuheita, varsinkin kun niitä laukoo 16-vuotias lukiolainen pasifisti, joka ei ole ikinä joutunut elämään toisessa kulttuurissa, vaan laukoo näkemyksensä valtakulttuurissa kasvaneena, varsin vapaassa valtiossa
Se mitä en oikein koskaan ole kaikenmaailman pasifistien ja angstisten lukiolaisnuorten näkemyksestä ymmärtänyt, on se, että kuvitteleeko nuoriso että esimerkiksi miehityksen alla elämä ei Suomessa muuttuisi? Toisen kulttuurin noustessa voimakkaasti määräämään sitä suomalaista ympäristöä, missä olemme kasvaneet, siihen jotenkin... sopeutuisi tosta noin vaan? Että omat tavat toimia, vapaudet ja oikeudet pysyisivät just samoina? Olisiko esimerkiksi uuden valtion alla oikeutta ajatella, ettei halua kantaa asetta, vaan saatettaisiinko uuden vallan alla pakottaa aseisiin sen lipun alle, suomatta mahdollisuutta valita edes sitä vertaa, mitä meillä nykyään?
Tietysti on turha spekuloida että mitä kävisi, jos joku (ja kuka?) Suomen miehittäisi, mutta ei nationalismi aikanaan eikä nykyisilläkään miehitysalueilla syntyneet kulttuurien väliset ristiriidat ihan tyhjästä ole syntyneet. Ei ne suuret asiat välttämättä ole vaikea kestää, mutta ne pienet erot alkaa pitemmän päälle rasittamaan ja luomaan sitä kitkaa. Itsellä ainakin tuppasi nousemaan karvat pystyyn niskassa, kun minulle sanottiin ihan suoraan päin naamaa, että "maasi tavat ovat väärin ja huonoja, MEILLÄ tehdään asiat OIKEIN ja HYVIN. Siksi sinunkin pitää tehdä niin". Tämä voi sitten tapauksesta riippuen koskea mitä vain, vaikka sitä miten$ päätät pukeutua tai syöt ruokasi. Ei sen tarvitse olla mitään suurta ja mullistavaa, saatikka ihmisten tappamista.
Mitä tulee itse asepalvelukseen, en itse ole sinne(kään) lähdössä touhutippa pippelin kärjessä kiillellen, mutta vaihtoehtojen puutteen takia sinne menen. Ei siksi, että kokisin sodan leikkimisen, aseeseen tarttumisen saatikka isänmaani puolustamisen jotenkin vastenmieliseksi vaan puhtaasti siksi, että minua ei vain jaksa kiinnostaa enää toiseen kertaan sitoa elämääni pakon takia pahimmillaan vuodeksi touhuamaan jotain ns. "hyödytöntä". Ennemmin näkisin asevelvollisuuden muuttuvan puhtaasti itsekkäistä syistä oikeasti vapaaehtoiseksi. Näin ei kuitenkaan ole, joten hymy huulilla mennään sinne sitten leikkimään.