Pyssy on tullut julki Marushinilta kuukausi-pari sitten ja edustaa firman uudempaa kaasutoimista blowback-mallistoa. Kaliberi on tietysti 8mm, Marushinin oma neronleimaus.
M2 carbine on M1 carbine, johon on lisätty vaihdin, eli sillä voi ampua itselataavan kertatulen lisäksi myös sarjaa. M2 carbinea varten tehtiin käyriä 30 patruunan lippaita, kun normaalin M1:sen lippaat olivat suoria, lyhyitä 15 patruunan lippaita.
M1 carbine taas on toisen maailmansodan aikana kehitetty itsepuolustusase sotilaille, joille tavallinen kivääri on liian iso, mutta pistooli liian heikkotehoinen / hankala. Lopputulos on kevyt itselataava vaihdettavista lippaista syöttävä pyssy, joka ampuu ihan omaa 7,62x33mm patruunaansa. Ase on periaatteessa olevinaan kiväärin ja konepistoolin välimuoto, mutta käytännössä on kiväärin muotoinen tehokas konepistooli. Sodan jälkeen kehitettiin pistooli, joka ampui M2 Carbinen paukkua - sitä kun oli niin paljon ja halvalla saatavilla. Kuvaa toivottavasti aseen tehoa.
Aseen kätevä muoto, keveys ja pieni rekyyli tekivät siitä suositun pelin myös tavallisella jalkaväellä. Erityisesti maahanlaskujoukoilla ase sai suurta suosiota, ja heille aseen käyttöön annettiin oikein virallinen siunaus - jopa siinä muodossa, että aseesta kehitettiin Airborne-versio M1A1, jossa oli taittoperä..
M14 käytännössä lopetti konepistoolien ja karabiinien kulun jenkkiarmeijan ja merijalkaväen jalkaväessä. Niitä kuitenkin käytettiin Vietnamissa ennen varsinaista joukkojen keskittämistä, ja senkin jälkeen ase oli suosittu etelä-vietnamilaisilla ja muilla jenkkien liittolaisilla, joille pyssyjä jaettiin auliilla kädellä. Tässä vaiheessa erityisti M2 carbine näki paljon käyttöä.
Pyssy on perkeleen pieni ja näppärä. Ohut muoto, keveys ja piipun ulkonevuus hämäävät, ase on oikeasti nykyaikaisen rynkyn mittainen. Asetta on tosi mukava pidellä, kanniskella, tähtäillä jne. Ymmärrän hyvin aseen saamaa suosiota. Ainut fiba on kahvan ja liipaisimen muotoilu, ampumakäden pitää sojottaa ihan oikeasti 90 asteen kulmassa, että liipaisimesta kykenee vetämään kunnollisesti. Tämä ei ole tämän aikakauden pyssyssä mikään suuri ihme.
Vehje näyttää pienennetyltä versiolta M1 Garandista, ja se tavallaan sellainen onkin, muttei kuitenkaan suinkaan mikään suora kopio. M1 Garand (US Rifle M1) ja M1 Carbine (US Carbine M1) EIVÄT siis ole sama asia, vaikka kummankin virallinen nimi on M1. Tuohon aikaan jenkkiarmeijan asejaosto oli varsin hiljattain keksinyt ruveta nimeämään pyssyjä käyttöönottojärjestyksessä aina per aseluokka. Garand oli ensimmäinen kivääri, joka ristittiin näin, eli se on kivääri mallia yksi. Vaikka seuraava tunnettu kivääri oli mallia neljätoista, M14, oli siinä välissä kyllä koko liuta pyssyjä, joista jokaiselle oli annettu oma mallinimikin - niitä ei vain syystä tai toisesta otettu käyttöön. M1 Carbine on siis karabiinien, lyhyiden kivääreiden, ensimmäinen malli, M2 taas toinen malli jne jne.
(Tähän aikaan vuorokaudesta tuppaa näköjään karkaamaan aiheesta..)
Vehje siis kasautuu puutukin päälle, jossa on kiinni Garandista varsin tutunnäköinen runko. Runko eli lukonkehys on päältä avoin, ja lukkoa on näkyvillä pitkä pätkä. Rungon takapäässä on diopterimallinen takatähtäin, joka on säädettävissä kumpaankin suuntaan. Lukkoa liikutetaan aseen oikealla puolella olevasta luistista, jossa latauskahva on kiinni. Lukon voi lukita taakse painamalla luistissa oleva pieni tappi alas kun lukon vetää taakse. Sen saa takaisin eteen vätämällä se aivan taka-asentoonsa ja päästämällä irti. Saattaakin pystyy, mutta se on kiellettyä.. Lukko toimii kuulapyssyssä niinkuin oikeassakin (eikä ihme, onhan kyseessä Blowback), ja kierähtää liikkeen alkuvaiheessa. Lukon lisäksi ammuttaessa liikkuu myös luisti.
Lipas on irtonainen ja kiinnittyy lukon alle, liipaisinkaaren eteen. Lippaat ovat noin M16:n lippaan pituisia, mutta kapeampia. Näistä lippaista pääsee aika hyviin fiiliiksiin, ne ovat tosi nätin näköisiä (ulkokuori vissiin sinistettyä terästä) ja melko painavia. Lippaiden etuosassa on leikkaus, josta kuulat näkyvät läpi, mikä sitten pilaakin ladatun aseen ja lippaan ulkonäön kertaheitolla ihan kokonaan. En ole laskenut, että kuinka montaa kuulaa lippaaseen menee, mutta huhut siitä, että kapasiteetti on vain 13, on puppua. Kuulat menevät lippaaseen limittäin, ja näyttäisi siltä, että niitä mahtuisi ainakin yhtä paljon kuin oikean aseen paukkujakin.
Lippaanvapautin on liipaisinkaaren oikealla puolella oleva painonappi, eli yhtä näppärä käyttää kuin M16:ssakin. Lippaanvapauttimen takana kaaressa on varmistin, joka on 90 astetta kääntyvä vipu. Aseen varmistaminen on hiukka hankalaa, vaatii käden irroittamista kahvalta, mutta varmistuksen poistamminen on taas tosi helppoa ja nopeaa. Vaihdin ei ole lähelläkään muita hallintalaitteita, vaan löytyy lukonkehyksen vasemmalta puolen lukon vierestä.
Lukonkehyksen edessä on puinen kädensuoja, jonka päädystä löytyy hihnalenkki. Sen jälkeen tulee parinkymmenen sentin pätkä piippua, jonka päälle on liu'utettu pistinkiinnike. Etutähtäin on piipun päälle liu'utettava rinkula. Marushin ei kaikessa viisaudessaan ole viitsinyt kiinnittää etutähtäintä ollenkaan, vaan asiakkaan on itse kiristettävä se paikoilleen mukana tulevalla kuusiokoloavaimella vääntäen. Ideana ilmeisesti on, että ase kohdistetaan asettelemalla etutähtäin sopivaan paikkaan ja kiristämällä ruuvi. Ongelmallista tässä on se, että tällaiset ratkaisut yhdistettynä kuulapyssyjen pehmeisiin metallilaatuihin tarkoittavat ajan myötä ikuisiksi ongelmapalikoiksi kuluvia osia.
Aseen ampumavalmiiksi saattaminen edellyttää aluksi sitä, että lippaaseen laitetaan kuulat ja kaasu. Kuulat hiffaa kyllä helposti, mutta kaasun kanssa tulee heti ihmeeseen - lippaan pohjassa on nimittäin kaksi kaasiventtiiliä. Toinen on vissiin ylipaineventtiili (Marushin on lisää ainoana kuulavalmistajana tällaisen lippaisiinsa tehdäkseen aseistansa epäluotettavampia), sisempää taas käytetään kaasun täyttämiseen.
Liikkuvat taakse ja lukkoon, lipas kiinni, liikkuvat eteen, vaihdin sarjatulelle, varmistin pois ja puristus liipaisimesta. Tulinopeus sarjalla on aikamoinen. Kuulia ammuin ehkä kymmmenen, ja sen jälkeen puoli pulloa kaasua ilman kuulia. Ase jatkaa ampumista normaaliin tapaan kuulien loputtua. Lukko liikku koeammunnassa liukkaasti. Ase teki satunnaisia häiriöitä, kun lukko ei liikkunut tarpeeksi taakse virittääkseen liipaisimen. Tämä johtunee kylmettymisestä. Ase vaikutti kylmenevän aika nopeasti, toisaalta en kyllä malttanut antaa lippaiden kunnolla autoreissun jäljiltä lämmetäkään. Tämän jälkeen suoritin noin miljoona kuivalaukausta, joiden jälkeen lukko rupesi tuon tuosta jumittamaan taka-asentoonsa.
En ole uskaltanut vielä purkaa asetta ja tutkia sitä tarkemmin. Koneisto on kuitenkin yksinkertaisempi kuin Garandissa, eikä siinä ilmeisesti ole ihan yhtä monta tuhatta ruuvia ilman ruuvilukitetta.
Tehoa, tarkkuutta tai kantamaa en ole päässyt testaamaan. Jos ne osoittautuvat riittäviksi, voisin kuvitella, että tämä olisi ihan näppärä pyssy viikonloppupeleihin ympäristössä, jossa tulivoimaa ei tarvita valtavasti ja etäisyydet ovat lyhyitä. Metsään ja pidempiin peleihin ottaisin jonkun varmatoimisemman pyssyn.
Marushinin M2 Carbinella on hauska leikkiä ja ampua kuivanakin. On ilo nähdä, että edes joku, jopa edes Marushin, tekee vähän isompiakin blowback-pyssyjä.
Unohtui mainita: en ole löytänyt aseesta vielä yhtäkään muoviosaa.
|