Kyseessä on ilmeisesti sodan jälkeinen "asekätkentä". Johon jopa presidentti Mauno Koivisto ja sotasankari Lauri Törni osallistuivat.
Lainattu:
http://koti.mbnet.fi/smikkeli/tierauha.html
Lainaa:
Asekätkentä
Päämajassa muutamat nuoret upseerit halusivat "varautua pahimpaan" ja panivat alulle laajamittaisen varustautumisen. Se käynnistyi vastuuhenkilöiden valinnalla. Suojeluskuntalaiset olivat avainasemassa, ja heidän avullaan syntyi luotettava kätkentäverkosto. Suojeluskuntapiireissä varastoitiin aseita, ammuksia ja taistelumateriaalia siltä varalta että Neuvostoliitto miehittäisi Suomen.
Järjestelmässä löytyy piirteitä saksalaisista ja venäläisistä vastarintaliikkeistä, mutta se oli kuitenkin tyypillisesti suomalainen. Aseiden ja tarvikkeiden varastointi toteutettiin salaisesti koko maassa. Sitä johti everstiluutnatti Usko Haahti päämajan operatiiviselta osastolta Mikkelin yläkansakoululta. Vain hänen esimiehensä eversti Valo Nihtilä tiesi virallisesti asiasta. Salaisilla käskyillä määrättiin suojeluskuntapiireihin ylimääräiset yleisesikuntaupseerit. Heidän todellisesta toimenkuvastaan tiesivät vain harvat. Peitetehtävänä oli kansalaisten turvallisuuden varmistus ja armeijan miesten kotiutumisvaiheen tarkkailu. Tämä työ edellytti jatkuvaa matkustamista suojeluskuntapiirien alueella, mikä mahdollisti myös asekätkennän organisoinnin ja johtamisen.
Syyskuun 26 päivänä Haahti alkoi jakaa yksityiskohtaisia ohjeita toiminnan järjestelystä. Ensimmäisten joukossa majuri Veikko Toivio sai siirtokäskyn Saimaan suojeluskuntapiiriin hoitamaan aluejärjestöä koskevia asioita ja tarkemmat ohjeet. Hän nimesi lähikuntiin kätkennän johtajat. Nämä taas muodostivat omat solunsa. Seuraavan vuoden alussa organisaatio oli laajentunut ja esimiehenä toimi Savo-Karjalan sotilasläänin esikuntapäällikkö everstiluutnatti Erkki Kukkonen.
Kätkettävät aseet saatiin osaksi suojeluskunnilta, osaksi armeijan varikoilta. Sodan loppuvaiheen osin sekasortoista tilannetta ja Lapin sotaa käytettiin hyväksi, kun joukko-osastojen aseita siirrettiin kätköpaikkoihin. Mikkeli oli keskuspaikkana ja päämajassa toimiva majuri Kairinen piti tilastoa eri suojeluskuntapiirien varastoista. Asekätkentään kuului myös tukilinja, joka huolehti osallistujien ja heidän perheidensä turvallisuudesta. Heille varattiin mahdollisuus tarvittaessa poistua maasta. Tätä mahdollisuutta käytti myös Kairinen hyväkseen syyskuun alussa 1945. Ennen lähtöään hän hävitti kaiken paikallisen aineiston, mikä vähensi myöhemmin jaettavia tuomioita.
Aseiden ohella varastoitiin varusteita ja ruokatavaroita. Sotaa seuranneena pulakautena ne olivat suurena houkutuksena paikallisille asukkaille, ja välillisesti johtivatkin salahankkeen paljastumiseen. Oulun seudulla varasto aiheutti kiristysjutun joka lopulta paljasti koko hankkeen. Valpo aloitti pidätykset heinäkuussa 1945, ja ensimmäisinä olivat vuorossa 2. esikuntaupseerit. Valvontakomissio vaati nopeaa toimintaa. Sen painostuksesta säädettiin 24.1.1947 Suomen oikeuskäytännön vastainen taannehtiva laki "aseellisen toiminnan luvattoman valmistelun rankaisemisesta eräissä tapauksissa". Jutun tutkinta kesti kolme vuotta ja sen aikana tehtiin yhteensä 1709 pidätystä. Tutkintapöytäkirjoja kertyi 45 000 sivua. Tuomioita varten jouduttiin perustamaan seitsemän ylimääräistä sotaylioikeuden osastoa. Vasta 15.3.1950 tuomiot vahvistettiin ja vankeusrangaistuksen sai 1479 henkeä. Suurin osa heistä oli jo istunut tarvittavan ajan tutkintovankeudessa.
Tuomiolle joutui ensinnäkin lähes 70 henkilöä Mikkelin päämajasta. Haahti ja Nihtilä erotettiin viroistaan, edellinen sai kuuden vuoden ja jälkimmäinen 5 vuoden tuomion. Operaatio Stella Polariksen yhteydessä maasta poistuneita tiedusteluosaston miehiä ei voitu tuomita. Paikallisista toimijoista suurin osa sai kuukauden vankeustuomion, kätkennän johtajat 3-5 kuukautta. Yleisesikuntaupseerit ja heidän apulaisensa saivat pitempiä tuomioita. Toivio, joka oli siirtynyt Jyväskylän piiriin, sai 12 kuukautta ja hänen seuraajansa Reino Penttinen 14 kuukautta. Hänenkin toimintansa oli jäänyt lyhyeksi ja seuraaja Toivo Hannila sai 16 kuukauden tuomion. Apulaisena toimineen Reijo Karjalaisen osalle tuli 6 kuukautta. Myös joitakin sotilaspoikia tuomittiin. Mikkelin lähikunnista eniten tuomioita tuli Mäntyharjulle ja Juvalle.
Monet kokivat asekätkennän isänmaallisen toimintana, paheksuivat ilmiantajia ja viran puolesta syyttäjinä toimineita. Hankkeeseen osallistuneet saivat "virallisen synninpäästön" 1990 -luvulla. Asekätkentä olisi mahdollistanut 35 000 miestä käsittävän hyvin varustetun armeijan. Hankkeen poliittista merkitystä on selvitetty Neuvostoliiton hajottua. Massiivisista vastatoimista päätellen se oli merkittävä signaali eri tahoille.
Eli jos kyseessä on deaktivoimaton konepistooli, sekä toimiva pistooli, täytyisi ne luovuttaa poliisille.