Lainaa:
Koulutuksen tasosta, mitä itse varusmiehenä vuoden aikana näin ja mitä olen reserviläis-meiningeissä pyörinyt, voin sanoa sen, ettei yleisesti voida puhua ”ei-niin-hyvästä”, vaan paremminkin hyvästä/erinomaisesta.
En sinällään tarkoittanut koulutuksen tasoa, vaan sitä mitä siitä "jää käteen". Tosiasia on kuitenkin se, että jos nelikymppiselle miehelle se rynnäkkökivääri ja perusmosurin varustus annettaisiin nyt käteen, ei hän parikymmentä vuotta sitten saamallaan koulutuksella ja täysin mitättömällä kertausharjoitusten määrällä tulisi taistelukentällä olemaan minkäänlainen hyöty, vaan tykinruokaa. Venäjällä olisi kuitenkin lähettää (siis siinä tilanteessa, jos sota syttyisi, jolloin oletettavasti armeijan varustutumis- ja koulutustasoa on nostettu huomattavasti nykyisestä) parikymppisiä, lähes ammattisotilaan koulutuksen saaneita miehiä, jotka olisivat lähes ylivertaisia verrattuna edelliseen.
Lainaa:
Naurettavaa olisi myös olla pitämättä Venäjää uhkana. Venäläisten ”innosta” hyökätä Suomeen ei voi puhua kuin mutu tasolla. Voit tietenkin puhua siitä innosta, jos sinulla on suoraa tietoa Venäjän valtion tasolta, muuten se on aika turhaa.
Realistinen ajattelutapa on mielestäni se, että seuraavat sodat käydään vedestä ja öljystä, jälkimmäisestä ensimmäisenä. Venäjällä on öljyä, eli he eivät sen takia tänne hyökkäisi. Venäjällä on myös vettä, joten heillä ei ole tänne mitään tarvetta tulla. Tosiasia on se, että mikäli kehitys jatkuu vastaavanlaisena, viimeistään sadan vuoden sisällä Venäjällä on samanlainen, ellei jopa parempi hyvinvointiyhteiskunta kuin Suomessa, jolloin viimeinenkin syy poistuu.
Lainaa:
Maastohan meillä on yksi suurimmista valteista. Kuten kaikki hyvin tiedämme, se on kallioista, metsäistä, soista ja järvien rikkomaa. Kuten ainakin osa tietää, divisioonat, pataljoonat ja komppaniat tarvitsevat oman tilansa toimia. Divisioonan huoltotarve päivässä on 1000 tonnia a-tarviketta, muonaa, polttoainetta, yms. muuta hyökkäyksessä tarvittavaa ja tämä vastaa 200 – 250 autokuormallista päivässä. Joten hyökkääjä joka pyrkii yhdistämään eri yhtymien tulivoimaa, kuten puolustajakin, joutuu hajautumaan eri urille, jolloin tulivoiman ja huollon käyttö hidastuu. Tämä antaa puolustajalle aikaa koota loppuja tarvittavia joukkoja kasaan ja vahvistaa jo ”harmaan vaiheen” aikana koottujen joukkojen sivustoja.
Meriteitse tulevaa vihollista hidastaa hyvinkin saaristoinen rannikko, jonka puolustukseen koulutetaan rannikkojääkäreitä, taistelusukeltajia, kranaatinheitin-, tykki- ja ohjusmiehiä.
Ilmavoimista ei ole niin hirveästi tietoa, joten en voi sanoa sen enempää kuin, hävittäjiä löytyy ja niihin on hankittu uusia asejärjestelmiä. Samoin maasta toimivia vanhoja järjestelmiä on modernisoitu ja uusiakin on hankittu (Crotale).
Ajattelinkin asian lähinnä niin, että jos sieltä esimerkkinä nyt hyökättäisiin, ei Suomen valtaamiseen menisi todennäköisesti yhtään enempää aikaa, kuin sen lävitse ajamiseen. Suomella on "valmiudessa" vain niin auttamattoman vähän joukkoja, etteivät he pystyisi edes kunnolliseen hidastukseen, varsinkin jos suurimmat kaupungit olisivat jo vallattuja laskuvarjojoukoilla yms.
Ilmavoimista sen verran, että käsittääkseni homma menee suunnilleen niin, että hornetit saataisiin ilmaan, mutta tämän jälkeen lentökentät pommitettaisiin erittäin pikaisesti, sillä Suomella ei ole kunnollista ilmatorjuntäjärjestelmää sinne 12 kilometriin, josta kentät pommitettaisiin. (Korjatkaa ihmeessä jos olen väärässä, en ole ikinä tälläisestä järjestelmästä kuullut, joten oletan, että sitä ei ole) Tämän jälkeenhän niillä horneteilla ei enää pahemmin mitään tehdäkkään, kun ne eivät pääse enää maahan. Mielestäni olisikin pitänyt alunperin panostaa enemmän taisteluhelikoptereihin, mutta ei siitä enempää.
Lainaa:
Jos Venäläiset päättäisivät lähteä valloittamaan kotimaatamme, olisi varmasti ensimmäisten päivien aikana maata osaksi menetetty, mutta se ei tarkoittaisi sitä että koko ”peli olisi menetetty”. Sillä todennäköisin syy Venäläisten toimille ei olisi pyrkiä valtaamaan vain Suomea, vaan myös muita Euroopan maita. Joten tästä voi tulla siihen johtopäätökseen, ettei Venäläiset edes kohdistaisi kaikkea voimaansa tätä maata kohtaan ja jos kohdistaisivat, tarvitsisivat he 3-4 kertaisen ylivoiman muutenkin.
Ei ole siis aivan läpihuutojuttu.
Tässähän tulee se vastaan, että Venäjälläkään ei ole ilman ydinaseita resursseja hyökätä koko Eurooppaan ja jos he niin tekisivät, tulisi todennäköisesti myös Natolta vastausta erittäin pikaisesti. Täysin mutu-pohjalta arvioidessani päättelisinkin, että tässä vaiheessa ollaan jo ydinsodassa jolloin pommeja tulisi myös Suomeen. Siinä vaiheessa kun Euroopan, Venäjän ja todennäköisesti USA:n suurkaupungit olisivat maantasalla ja kolmas maailmansota "ohi", en pitäisi enää kauhean tärkeänä sitä, onko Suomen jäljellä olevalla maaperällä suomalaisia vai venäläisiä sotilaita.
Lainaa:
Kuusikymmentä vuotta sitten käydyn sodan ja nykypäiväisen sodan malli on muuttunut niin paljon, ettei valmiiksi kaivettuja poteroita tarvitse edes ajatella. Moderni sodankäyntihän keskittyy suurimmalta osalta suurimpien kaupunkien valtaamiseen ja sen kautta kohdevaltion valtaamiseen.
Ja tällöin nimenomaan uskoisin, että mikäli Venäjä haluaisi vallata vain Suomen mahdollisimman nopeasti, olisi laskuvarjojoukkojen käyttö niin tehokasta, ettei suurkaupunkien aluepuolustus vain pystyisi niitä torjumaan.
Lainaa:
Suurempiakin menoja löytyy. Puolustusvoimia kohtaan on tehty hieman huonoja ratkaisuja (miinojen poisto) ja epäonnistuneita yrityksiä (ilmatyynyalus) jotka ovat syöneet tai tulevat syömään budjettia.
Perus mosurin palveluaika on kuitenkin maailman keskitason alapuolella. Jos sen 6kk laittaa likoon maansa puolesta, niin se ei ole siitä 45 työvuodesta paljoa pois.
Tottakai löytyy, tässä vaan mainitsin, että olisi minun mielestäni hyvä sauma säästää sitä rahaa. Pitkällä aikatähtäimellä (esim. 100v) olisi siltä kuudelta kuukaudeltakin kerätyt verotulot jo pitkä penni ja vielä suuremmat säästöt saataisiin, kun armeija pienennettäisiin jo mainittuun 1000 mieheen.
Lainaa:
Tuhat miestä on melkein 1.5 pataljoonaa, eli viidellä komppaniallako tätä maata pitäisi puolustaa? Aika heikosti voisi käydä, vaikkakin varmasti murto-osalla puolustusvoimain nykyisestä budjetista.
Poliisin ja puolustusvoimat on kaksi eri instanssia, joilla on rauhan ja sodan aikana eri tehtävät. Tämä asettelu ei siis mahdollista sitä, että puolustusvoimat hoitaisi rauhan aikana poliisin tehtäviä.
Tarkoitushan ei ollutkaan puolustaa maata suurta hyökkäystä vastaan, yritän tehdä tässä selväksi mielipidettäni, jonka mukaan siihen ei pystyttäisi mitenkään nykyäänkään, vaan nimenomaan lyhytaikaisten uhkien, terrori-iskujen, rauhanturvaamisen yms. hoitamiseen.
Nykyäänkin puolustusvoimat ja poliisi toimivat yhdessä, miksei sitä pystyisi jatkamaan niin, että tuosta tuhannen hengen "armeijasta" löytyisi myös karhuryhmän korvaava ryhmä, joka harjoittelisi toimintaa täysipäiväisesti (käsittääkseni karhuryhmän jäsenet ovat normaalissa poliisityössä, ja hoitavat karhuryhmän tehtäviä vain tarvittaessa).
Lainaa:
Jos olet asevelvollisuutta vastaan, niin suorititko varusmiespalveluksen?
Kirjoittaja ei asevelvollisuutta ole suorittanut, eikä näillä näkymin aiokkaan suorittaa, vaan menee siviilipalvelukseen. Kirjoittaja on 14-vuotias.