Colby Buzzel, mies joka värväytyi armeijaan tylsyyden takia, rupesi kirjoittamaan kattavaa blogia Irakin aavikoilta.
http://cbftw.blogspot.com/
Siinä linkki miehen blogiin. Luin blogia lähes sen ilmestymisestä saakka, ja sain käsiini nyt myös kirjan Minun Sotani - Amerikkalaissotilas Irakissa.
Kirja kertoi tylsyydestä, vitutuksesta, kuolemasta, pelosta, ikävästä, turhautumisesta ja epätoivosta juuri niin kuin joitain niistä on myös joskus itse tuntenut. Buzzel kirjoittaa maanläheisestä näkökulmasta, ja antaa lukijalle rennolla tyylillään mahdollisuuden olla itse Irakissa.
Ahdistavia kohtia, ja kohtia joissa miettii hyvinkin paljon, löytyy kyllä. Milloin saa pelätä tienvarsipommia, milloin RPG-rakettia.
Kirja teki aivan ällistyttävän vaikutuksen. En oikein edes osaa kuvailla kunnolla. Olen kyllä lukenut Täällä pohjantähden alla, Tuntemattoman sotilaan, BHD:n, lähes kaikki Tom Clancy'n romaanit ja jokaisen kirjan, joka vain vastaan on kävellyt. Lukuharrastuksenkin aloitin jo hyvin pienellä iällä, ja luin Iskuryhmä Rainbow'n englannin kielellä ollessani viitosluokalla. Siitä lähtien olen kirjoja lukenut ahkerasti aivan silmittömiä määriä.
Kuitenkin kaikkien noiden kirjojen jälkeen Minun Sotani kolahdutti kaikista eniten. Kirja jotenkin vain on niin hyvä. Se onnistui jopa tuomaan pelon omaan kotiin, ja miettimään, miltä tuntuisi haavoittua siellä? Mitä jos juuri minuun osuisikin? Tässä kirjassa ei ollut yhden yhtä sankaria. Ei yhtäkään. Pelkkiä nuoria umpiluusereita.
Myös lopussa Buzzell onnistuu tuomaan viimeisen silauksen. Sanonta "kerran sotilas, aina sotilas" saakin aivan uuden merkityksen.
Meni minne vain, teki mitä vain, muistaa aina käsissään konekiväärinsä, joka painoi 12.5 kiloa.