Soluttautujat Tapahtui muinaisina aikoina kun kartano vielä oli pystyssä ja siellä sai pelata. Peliksi ilmoitettiin panttivankien vapautus. Mustanpäheä swat-ryhmä yrittäisi saada kartanon suureen rakennukseen pesiytyneiltä terroristeilta panttivangit pois. Tapetut terroristit olisivat plussaa. Peli alkoi ja me odotimme - jutussa ei olisi urheiluhenkeä jos suoraan ryntäisimme sisään. Siellä sitten odotettiin niin kauan että olisi luullut swatinkin jo vallanneen talon pari kertaa. Lähdimme liikkeelle liukkaasti, loikkien suojasta suojaan ampumatta laukauksia, ettei meitä huomattaisi. Pääsimme kaikki huomaamatta kartanon viereen ja liu'uimme yksitellen kellarin ikkunasta sisään. Hupi sai alkaa. Sisällä puolustaja huomasi liikettä sektorissaan. Puhdistettuamme kellarin siirryimme ylemmäs. Kytättyämme ensin pitkään kellarin ja keskikerroksen portaikon oven takana päätimme, että paras tapa olisi reteästi kävellä sisään kuin omistaja konsanaan. Näin tehtiin, osa puolustajista ehkä ensi näkemältä vähän osoitti piipulla, mutta ystävällinen asenne sai heidän huomionsa takaisin swat-ryhmään, joka oli levittäytynyt talon ympärille puiden taakse ja roiski urheasti ikkunoihin. Avustimme ensin vähän ampumalla swat-ryhmää, sitten jutustimme uusia tovereitamme ja kun kukaan ei ollut näkemässä, ammuimme heidät. Lopulta siirryimme yläkertaan, jossa panttivankeja pidettiin. Hoideltuamme panttivankien vangitsijat kävivät itse vangit päälle ja toinen pitikin sitten ampua varoittavaksi esimerkiksi. Saatuamme talon täydellisesti hallintaan ilmoitimme swat-ryhmälle kaapanneemme panttivangit, ja että haluamme viisi markkaa pieninä seteleinä tai tapamme heidät. Epilogi
Valtteri Jaakonpoika |