Oikea M16 A2
1980-luvulla jenkkiarmeija yritti kehittää itselleen kiväärin joka taikoisi sotilaat ampumaan hyvin tähdättyjä, osuvia laukauksia. Ohjelmaan osallistui monia valmistajia, joista H&K pääsi jatkoon G11-kiväärillään. Vehje oli edistyksellinen, ampui hylsytöntä patruunaa kolmen laukauksen pursketulena niin, että rekyyli osui ampujan olkaan vasta laukausten lähdettyä. Vehje ei kuitenkaan ollut tarpeeksi maaginen ja ohjelma lopetettiin, ja vanhojen M16 A1 kiväärien korvaajaksi määrättiin Coltilta uusi versio.
Uusi M16 sai tyyppimerkinnäkseen loogisesti A2. Tärkein ero aikaisempiin aseisiin oli sen piipun raskaampi rihlaus, joka sopi uuden NATO-standardin SS109-patruunaan. Lisäksi tähtäimiä parannettiin, etutukki vaihdettiin pyöreäksi, takatukkia pidennettiin, hylsyporttiin lisättiin hylsynkimmoke vasemmalta puolelta ampuvien suojaksi ja sarjatuli vaihdettiin kolmen laukauksen pursketuleen.
M16-sarja on perinteisesti tarkka kivääri, vaan suora kaasukoneisto, joka läimäisee ruutikaasut likoineen suoraan koneistoon on kaasumäntää epäluotettavampi ja vaatii aktiivista sekä oikeaoppista puhdistusta, sillä ennen pitkää ruutikaasujen moska jumiuttaa aseen. Pelastajana on puhdistamisen helppous.
Muovikuulaksi
M16 A2 toi Maruin armalitemallistoon lukuisia uudistuksia. Runko tehtiin kokonaan uusiksi ja varustettiin kenttäpurulla, aseen tukit ja tähtäimet olivat asiamukaisesti erilaiset ja moottoriksi vaihdettiin uusi tehokas EG1000. Pursketuleen Maruin kantti ei kuitenkaan riittänyt, vaikka piirin olisi kyllä saanut mahdutettua etutukin sisälle.
Rakenne
Kenttäpurku toimii aseessa kuin oikeakin, takatukin edessä kahvarungossa oleva tappi vedetään ulos ja ase väännetään kahtia. Mikäli rungot haluaa kokonaan erilleen, voi irroittaa myös aivan etutukin takana olevan tapin ja nykäistä. Runkojen erottaminen ensialkuun vaatii hirmuisen määrän voimaa, enkä itse uskaltanut suorittaa toimenpidettä aseen hajoamisen pelossa kuin vasta puoli vuotta oston jälkeen. Rungot auki voi piipun hoppiyksikköineen liu'uttaa ulos aseesta.
Kenttäpurun jatkona saa myös etutukin puolikkaat irti aseesta vetämällä niiden ja aseen rungon välissä olevaa rengasta taaksepäin. Kyseistä rengasta kiristämällä saa piipun heiluntaa korjattua.
Akku menee tukin sisään luukusta jossa oikeassa aseessa säilytetään puhdistusvälineitä. Tila on aika tiukka ja akun mahduttaminen sisään on ensikertalaiselle vaativa homma. Tämä tarkoittaa tukin muutostöitä mikäli haluaa käyttää largekennoista koottua viriakkua. Ei sinänsä mitään uutta taivaan alla, sama ongelma on kaikissa Maruin aseissa.
Gearbox on Maruin ongelmistaan kuuluisa versio 2. Liika paniikki pois, virittämättömänä ase ei hajoa ellei tule todellinen maanantaikappale, ja viritettynäkin se kestää kohtuullisesti, ainakin jos varustaa vahvistetuilla laatikon kuorilla. Versio 3 on vain paljon kestävämpi.
Hoppia säädetään, kuten yleensä Maruin aseissa, hylsyportin takaa pyörästä. Säätämistä helpottaisi suuresti jos portin saisi lukittua, vaan kun ei oikeassa aseessakaan, niin ei tässäkään.
Yleisimmät ongelmat ja miten niistä selvitään
Minun kokemukseni perustuvat aseyksilöön johon osuivat sitten kaikki yleisimmät ongelmat. Foorumien juttuja lukiessa ja kentällä jutellessa on tullut semmoinen kuva, että nämä ongelmat ovat varsin elleivät erittäin yleisiä, mutta oma kokemukseni perustuu vain yhteen aseeseen.
Kenttäpurusta ei ole mitään käytännön hyötyä - se nopeuttaa aseen purkamista, mutta purkiessa hommaa on joka tapauksessa, ja sitä tekee niin harvoin ettei ominaisuuteen ole tarvetta - ainakaan, kun ottaa huomioon sen heikentävän vaikutuksen aseen rakenteeseen. Lukkouuman rinkulat jotka uppoavat kahvarunkoon ja joista kiinnitystappi menee läpi, ovat kovin ohutta muovia, ja katkeavat helposti - niinkuin meille kävi. Tätä on käynyt myös Classic Armyn metallirungoissa. Pahimmillaan molemmat katkeavat ja ase on vapaa purkautumaan. Onneksi rungot ovat tiukasti toisissaan, vaan pysyvyys täytyy varmistaa runkojen ympäri vedetyllä nippusiteellä. Systeman metallirunko korjaa asian, sillä siinä ei ole kenttäpurkua.
Kenttäpurun lisäominaisuutena ovat irrallaan olevat kiinnitystapit, jotka tuppaavat putoamaan juuri silloin kun tetsaa kilometrin verran läpi rämeikköä niin, että tapit varmasti hukkuvat ikuisiksi ajoiksi. Tähän auttaa joko tappien kiinnittäminen ruuvilukitteella tai erikoistapit, jotka ruuvataan kiinni.
Hoppi säätyy itsestään pois, erittäin ärsyttävä ominaisuus. Tälle ei oikeastaan ole tunnettua tee-se-itse korjausta, Systeman metallinen hoppikoneisto auttaa. Systeman metallirungossa tulee metallikoneisto mukana, korjaten ongelman.
Piippu heiluu, pitkänä vieläpä paljon. Aseen omilla tähtäimillä tämä ei vaikuta tähtäykseen sillä etutähtäin liikkuu mukana, mutta optinen tähtäin kärsii. Tätä voi parantaa kiertämällä piipun liitospalaa, mutta kokonaan se ei poista ongelmaa. Systema ja FIRST valmistavat tukipaloja korjaamaan ongelmaa.
Käytössä
Aseen ergonomia sinänsä on erinomainen. Ase on mukava ja luonnollinen kantaa ja se nousee tähtäykseen kivasti. Tulivalitsin ja lippaan vapautusnappi ovat niin hyvin saatavilla ettei vastaavaa ole nähty, kumpaakin voi käyttää irroittamatta sormea liipaisimelta. Tämä koskee valitettavasti vain oikeakätisiä, vasenkätisille em. nippeleitä ei ole tehty lainkaan.
Vaikka aseen tähtäimet ovatkin piippuun nähden korkealla, eivät ne ole tarpeeksi korkealla mukavaan tähtäykseen paintball-maskilla. JT Spectralla voi tähdätä jos suuosa on irroitettu, Sansei SG-5:llä voi tähdätä miten vain, Bollet taas ovat luonnollisesti ongelmattomat. Taas kerran, optinen korvaa ongelmat.
Ase narskuu ja nirskuu, on kevyen ja epäluotettavan tuntuinen, ja siksi ainakaan minä en uskaltanut ottaa siitä täysiä irti - tähän tosin varmaan vaikutti sekin, että aseen omistajana oli veljeni enkä minä. En kuitenkaan saanut sitä luottamuksen astetta jota ainakin minä aseelta vaadin.
Hopin poissäätyminen on ominaisuus joka vaikuttaa jo ihan oikeasti pelitulokseenkin, ja vielä pahemmin pelaajan taistelumoraaliin. Hiljaisina hetkinä hoppia voi tarkastaa ja säätää, vaan yleensä sitä haluaa olla hiljaa paljastamatta sijaintiaan.
Muutostöitä
Lisäosia aseeseen on paljon, huomattavasti enemmän kuin tarvettakaan, ja näillä jokainen saa varmasti itselleen sopivan version mikäli peruskokoonpano ei miellytä. Maruin Armalitemalliston sisältä M4-sarjassa on suoraan yhteensopivat osat.
Virityksessä eteen tulee gearbox, mutta asia selviää vahvistetuilla kuorilla. Maruin kuoretkin voivat hyvinkin kestää, mutta varma kannattaa olla, varsinkin kun kuoret eivät loppujen lopuksi maksa kovin paljoa hyötyynsä nähden. Kovin suuria virityksiä (yli M130) ei kannata tehdä lainkaan, myös AE:n kuoret on saatu halki.
Oikean aseen rakenteen vuoksi kotitekoisia virityksiä on vaikea tehdä ja keksiä, ellei ole kyse todella rankasta vääntämisestä.
Poliittisesti korrekti loppulauselma
Maruin sähköaseista puhuttaessa aseen malli ei ole (yleensä, erikoistapauksia, kuten kapeat tunnelit, toki on) se mikä vaikuttaa ratkaisevasti pelin lopputulokseen. Jos jostakin aseesta pitää ulkonäöltä, tyyliltä, tai on ylipäätänsä vain pakko saada se, kannattaa se ottaa. Tällekin aseelle on vankka kannattajajoukko, joka ei perusta mielipiteitään varmasti pelkästään tyhjään. Totuushan on, että parhaiten pelaa sillä aseella, josta tykkää eniten.
Kuitenkaan M16 A2 ei ole Maruin parhaita aseita, ja jos asemallilla ei ole väliä, en suosittele sen hankintaa. Moni on ehkä kyllästynyt kuulemaan kuinka pitkistä kivääreistä AUG ja AK-47 ovat parhaita, mutta kun ne nyt ovat Maruin kestävimpiä aseita. SIG 550 on myös hyvä vaihtoehto, omaten lukuisia erikoisominaisuuksia ja heikkoa tukkia lukuunottamatta kestävämmän rakenteen.
Armalitesarjan sisältä pienet XM 177 E2 ja CAR-15 ovat parhaita vaihtoehtoja, sillä niissä ei ole kenttäpurkua ja täten rakenne on tehokkaampi eikä hoppi säädy pois, ja lyhyt piippu heiluu vähemmän. Lisäksi ovat pienempänä kätevämpiä käyttää, mikä on, oman henkilökohtaisen mielipiteeni mukaan, parempi kuin pitkän kiväärin suoma nimellinen tehokkuus.